Tunnustuksia, paljastuksia

Noniin, tulihan se meillekkin vihdoin viimein. Eli tässä olisi nyt tälläistä matskua tällä kertaa.

Tunnustuksen saaneen pitää:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Ja sitten niitä tunnustuksia..

Kiitos Roosa lämpimästi tästä tunnustuksesta, tässähän se kätevästi leviää eteenpäin. Siispä suon tämän ilon myös parin muun karvakerän omistajalle. Henna ja Hanna saakoon tämän kunnnian. Enempää tuttuja tunnustautumattomia bloggaajia en nyt tähän hätään keksi, mutta jokainen muukin tehköön tämän halutessaan.

1. Olen yleisesti ottaen tosi laiska ihminen ja luistan lenkkeilystä aivan liian usein samalla tekosyyllä: "Onhan se meidän pihamme melko kookas, onhan siellä puuhattavaa.." Tiedän kyllä ettei se riitä alkuunkaan, mutta joku siinä vain on niin vaikeaa. Kaikkea muuta aktivointia ja temppuilua on kyllä kertynyt tosi runsaasti.

2. Asian toinen puoli taas on se, että jos innostun jostain, innostun siitä sitten oikein kunnolla. Tuota samaista lenkkeilyesimerkkiä käyttäen: jos innostun, saatan käydä montamonta päivää peräkkäin tosi pitkillä kävelyillä ja puuhata monenmoista muuta pihalla.

3. Minua ihan hävettää miettiä kuinka huolettomasti hankimme Muusan. En vaihtaisi koiraamme mihinkään, mutta monta virhettä tuli kyllä tehtyä. Ensimmäiseksi: emme tutustuneet kasvattajiin riittävästi, kyseinen kasvattaja vain tuli vastaan ihan muuta kautta. Toiseksi, emme tutkineet kyseisen pentueen vanhempia emmekä edes pentua sen kummemmin. Tekniikkana taisi olla lähinnä tämä: "Oijoi, voi kuinka lutunen pikkukaveri! Se on selvästi meidän pentumme." Olisi kannattanut myös kertoa mitä kaikkea tulen harrastelemaan koiran kanssa.

4. Emme tajunneet terveysasioistakaan hirmuisen hyvin alussa, mutta tässä asiassa emme luojan kiitos tehneet mitään kamalia virheitä pelkän tietämättömyyden takia.

5. Ihan totta, nämä pari viimeistä ovat todella suuria ja tärkeitä asioita, mutta Muusasta on kasvanut oikein kelpo kaveri kaikesta huolimatta. Taidan myös jotenkin tiedostamattomasti hyvittellä Muusalle tehtyjä virheitä. Olen ainakin ihan järjettömän tarkka kaikesta koiraamme liittyvässä, kaiken pitää mennä oikein ja juuri niin kuin olen suunnitellut.

6. Olen oppinut valtavasti uutta näiden, lähes neljän vuoden, aikana ja opin jatkuvasti lisää. Mahdollisen seuraavan koiran kohdalla olen ainakin rekkalastillisen verran viisaampi.

7. Joskus harkitsen paketoivani Muusan laatikkoon ja lätkäiseväni paketin päälle vaikkapa Siperian osoitteen. Tämähän johtuu ihan vain siitä, että ärsytys tuntuu nousevan aika helposti pintaan, jos Muusan tilapäinen murkkuvaihe iskee päälle. No ehkä sitä vikaa on hitusen minussa itsessänikin.. Mutta tämänkin luulen kyllä kehittyneen roimasti entisestä.

8. Yksi jäljellä, hmm.. Tutkailin juuri muiden raapustamia tunnustushässäköitä ja melkein jokainen on kirjoittanut enimmäkseen karvakuonojensa tavoista. Minä siis kai käsitin tämän jokseenkin väärin ja kirjoitin oikeastaan vain omasta näkökulmastani, hups. No kerrotaan lopuksi vaikka, että Muusa vääntäytyy usein kurreasentoonsa saadakseen suunsa niin sanottuna makeaksi, mutta juusto sille ei ole ikinä kelvannut. (Eikä muuten myöskään kissalapsellemmekaan!) Muusa on myös äärimmäisen ihmisrakas: lähes kenen vain lähestyessä, se alkaa heiluttaa vimmatusti (tällä hetkellä hyvin onnetonta) häntäänsä. Kaveri on myös hulluna hanskoihin.

Huh, siinä kaikki. Kuitti!

Huippua hallissa

Aiemmin tänään oli taas viikottaisten treenien aika. Ne olivat muuten ihan tavalliset treenit, mutta pääsimme ihka ensimmäisen kerran kunnolla halliin kokeilemaan ja se menikin sitten ihan huiman hyvin, kiitos Muusa!

Muutama aiempi kerta on mennyt ihan suoraan sanottuna harakoille, jokin kumma on radalle päästyä vetänyt Muusan karvaista kuonoa kuin magneetti klemmaria. Tämän päiväisen perusteella annan kuitenkin kaiken sen hampaiden kiristelyn anteeksi, olin nimittäin niin tyytyväinen siihen keskittymiseen, vauhdikkuuteen ja innokkuuteen. Vihdoinkin paljastui Muusan oikea osaaminen sen kaiken häsläyksen alta. Ja kaiken lisäksi juuri ennen treenejä harkitsin jättäväni sen päivän sessiot väliin! Onneksi kuitenkin muutin mieleni. (:

Tällä kertaa pääsimme siis kartalle, mutta saa nähdä ollaanko ensi viikolla taas ihan pallo hukassa vai pysyykö homma hanskassa. Toivotaan tietenkin parasta.

Lomasuunnitelmia

Syyslomani alkaa nyt sulavasti kaupunkiviikonlopulla. Tänne lemmikit mahtuivat hyvin mukaan, mutta maanantaina lähdemme Tampereen suuntaan ja karvakaverit saavat jäädä kotinurkille. Pienokainen pääsee tutustumaan uuteen ralliraittiin, nimittäin mummolaamme ja mahdollisesti toisiin kissoihinkin. Muusan me viemme tuttuun ja turvalliseen hoitopaikkaan, joten eiköhän ne päivät siellä kulu ihan rattoisasti.

Postauksia ei siis ole tiedossa nyt vähään aikaan. Hienoa syysaikaa teille!

Agilityn möllikisat 8.10.2011

Jokunen tovi taaksepäin arvuuttelin täällä agimöllien suhteen, lähteäkkö vaiko eikö lähteä. Keräsin kuitenkin reppuuni tavaroideni lisäksi myös rohkeuteni ja lähdin.

(Tietämättömille tarkennusta: agimölleillä tarkoitetaan epävirallisia agilitykisoja, niitä voisi kai ajatella vaikka maksullisiksi treeneiksi.)

Mutta niin, olin kyllä ihan tyytyväinen, että lähdimme. Muutamia virheitä tuli tehtyä, mutta päivästä jäi hyvä fiilis. Eivät ne olleet meidän viimeiset möllit, saati sitten kisat. Tässä vielä vähän videopätkää:

Agia, agia, agia.. Eilisen treenit menivät hirmu hyvin. Meitä oli vain kolme koirakkoa ja jokainen ehtikin mennä vähän enemmän kuin normaalisti. Ensin otimme radasta pätkiä ja hioimme niitä kunnes sujuivat hyvin ja lopulta menimme koko radan. Useassa kohtaa odotettiin koiran irtoavan esimerkiksi putkille ja Muusa meni kyllä hirmu hienosti. Taas tuli paljon kehuja ja sain olla tosi ylpeä karvanokastani. (:

Lapinkoiraleiri 2011

Uusin Lapinkoira- lehti kolahti postilaatikkoon ja sen luettuani mieleni on ehkä hitusen virkeämpi menneen kesän leirin suhteen. En tosiaankaan jaksa muistaa kaikkea, mutta kirjoittelen nyt jotakin.

Leirin ilmoitustaululta löytyi kaikki tarpeellinen info

Viime vuonna kävimme myös lappalaisleirillä, siitä voitte lukea tämän vuoden takaisen postauksen. Leireilystä innostuneena lähdimme siis tänäkin kesänä mukaan. Tällä kertaa leiri järjestettiin Orilammen lomakeskuksessa Valkealassa ja ajomatkakin oli onneksi viime vuotista lyhyempi.

Agilitykenttää

Jotain samaa viime kertaan nähden kuitenkin oli: majoituimme nimittäin leiripaikkaan jo edellisenä iltana koko perheen voimin. Seuraavana aamuna vahvistusjoukkomme kuitenkin lähtivät ajamaan kotia kohti ja me jäimme karvaturrin kanssa kahden.

Tarkempia ohjelmia tai sattumuksia leiripäivien ajalta en muista, enkä niitä siis voi tässä teille kertoillakkaan, mutta kävimme ainakin useammassa agissa, arkitottelevaisuudessa, kiihdytyskisassa sekä temppuradalla. Temppurataa hieman avaten: nurmikentälle oli viritelty erilaisia rasteja ja tehtäviä tempuista pallon koppaamiseen ja syöntikisoista lippujen pujotteluun. Nämä piti sitten järjestyksessä kiertää koiran kanssa. Meidän osaltamme rata sujui ilmeisen hyvin, tulimme nimittäin Muusan kanssa nuorempien luokassa ensimmäisiksi.

Leirineiti poseeraa

Koko leirissä ei ollut mitään valittamista, todella kiva kokemus taas kerran. Toivottavasti joku ottaa ja järjestää tulevanakin kesänä vastaavanlaisen, me tulemme ainakin mukaan!

Hieman uneliasta liitelyä?

Ja niin kuin tuossa alussa selvisikin, Lapinkoira- lehdessä on juttu leiristä kuvien kera eli jos kiinnostaa lukea lisää, niin hankkikaa käsiinne 3/2011 numero.

Kiihdytyskisan metkaa menoa

Sitten vielä yksi kiva uutinen: äitini lähetti Muusasta muutaman kuvan lappalaiskoirien kalenteriäänestykseen. Leiriläiset äänestivät mieleisiään ja yllätys, yllätys, kaunis neitimme tulee komeilemaan tulevan vuoden allakassa. Tästäkin lisäinfoa ja meidän kuva esimerkkinä samaisessa lehdessä. Ja ostaaka ihmeessä kyseinen tuote itsellenne, niin saatte ihastella Muusaa koko tammikuun ajan. (:

Postauksen kuvat: Aino Vakkilainen ja Lapinkoira-lehden kuvamateriaalit.

Cityelämää

Vietimme hyvin eläimellisen viikonlopun menneen viikon päätteeksi. Pakkasimme kissan kantokoppaan, koiran takapenkille turvavöihin ja lähdimme maalta kaupunkiin, Kaupunkikoti Kajoon koko viikonlopuksi. Melko paljon aktiviteettini painottui kyllä opiskeluopuksien kahlaamiseen, mutta tein kyllä muutakin. Esimerkiksi lauantaina kävin Lähemäen kentällä seurailemassa agikisoja ja poimimassa vähän lisäinnostusta sunnuntain treeneihin. Niin, sunnuntain treeneistä puheen ollen, Muusalla riitti ihan mielettömästi virtaa ja vauhtia. Liekö oli juuri vaihtanut uuden patteriparin tai jotain?


Toivon hartaasti sitä samaa virtaa riittävän huomisellekkin. Silloin olisi nimittäin agimöllit ja arvon, uskallanko osallistua vai en. Toisaalta meillä menee jo ihan hyvin ja se riittäisi mölleihin, mutta itse en pidä lainkaan sen tapaisista kilpailutilanteista, ja saatan sekoilla radalla jo ihan pelkästä jännityksestä. Kaipaisin jostain rekallisen kannustusta ja varmuutta, kiitos!

Miniatyyrityranni

Kyllä vaan, selvennetäämpä otsikkoa hieman..

Niin kuin jo viime postauksessani kerroinkin, taloomme asteli uusi jäsen. Pikkuinen lutupulla, Minni. Vieraatkin ihastelevat sitä käydessään meillä kylässä: "Voi kuinka pikkuinen ja suloinen otus. Ompa se kilttikin, oikea unelmalemmikki."

Tähän vastaan aina, että jääpä iltaan asti ja katsotaan sitten uudestaan, mutta ei sitä kukaan tunnu ymmärtävän. Miten noin pienestä eläinlapsesta muka voisi tulla jotenkin ilkeilevä? No joo, sen aiemmin mainitun kauhean juoksentelun ja hulluttelun lisäksi Minni on entistäkin tietoisempi vallankaappauksen periaatteista. Eihän tuota pehmoa koiraa tarvitse kuin vähän räpätä kuonoon, niin se jo anelee armoa.

Voisin kertoa hieman enemmän valaisevan esimerkin, jonka isäni tässä taannoin kertoi. Hän nousi sängystä herättyään joku aamu ja meni olohuoneeseen, missä Muusan ainokainen petikin sijaitsee. Joo, kuulostaa tavalliselta aamulta, mutta arvatkaapa mitä erikoista siinä oli? Kissa, siis tuo Muusaa montamontamonta kertaa pienempi pentu, makasi kuninkaallisesti keskellä Muusan petiä ja koira makasi vieressä kovalla lattialla. Mm, näin se menee. Eihän siinä muuten mitään, kyllä Muusa joskus nukkuu lattialla ihan omasta aloitteestaankin, mutta kissalla olisi kaikki talomme sohvat, penkit sekä koloset mihin se voisi mennä ja se mihin se onkaan sattunut pikku pyllynsä tuikkaamaan?

Harmi, kun kamera ei ikinä ole käden ulottuvilla, kaikki hyvät tilanteet nimittäin menee hetkessä ohitse.

Hulinaa huusholliin

Meille tuli tässä muutama viikko sitten uusi karvatassu, pieni maatiaiskissaneiti Minni. Nyt kotiuduttuaan kunnolla, se on pistänyt Muusan elämän ihan mullin mallin. Ensin se oli pitkälti niin, että kissa pelkäsi koiraa, mutta nyt Minni on kuitenkin tajunnut voivansa kaapata vallan. Ihan viime päivinä se sai tarpeekseen Muusan tuuppimisesta. Se keksi kiivetä sohvalle, pörhistää karvansa, köyristää selkänsä ja juosta häntä kaarella kohti suurempaansa. Ainakin se saavutti halutun tuloksen, toinen luikki säikähtäneenä pakoon. Tänään se teki samaa jopa, kun Muusa lepäsi viattomana pedillään.

Iltaisin se oikein puhkeaa kukkaan: jossain vaiheessa alkaa kuulua pienten tassujen vimmattua teputusta sekä sohvan tai kiipeilypuun rapinaa, kun se alkaa hulluna ravittaa ympäri taloa. Yöllä makuuhuoneiden ovien pitää olla visusti kiinni ettei se pidä koko yötä hereillä kehräämällä ja puskemalla naamaa. Mitähän vielä, varsinainen vintiö.


Sitten vielä hieman joka sunnuntaisista agitreeneistä. Ensimmäisellä kerralla meni vähän pipariksi, kun kentän läheltä meni vauhdilla juna ja Muusa lähti radalta määrätietoisesti juoksentelemaan. Siitä kuitenkin jatkettiin ja rata meni kokonaisuudessaan ihan kohtalaisesti. Toinen rata meni hyvin ja sain taas olla ylpeä omastani, tässä vähän videota:

Hangon viemää, osa 2

Kustavi ja rengastie jäi taakse, kuten myös sen kahdeksan erilaista lauttaa sekä lossia. Melkein koko päivähän siellä hurahtikin, olisi mennyt vaikka useampikin, mutta meille oli varattu seuraavaksi yöksi majoituspaikka Hangon Solgårdenista.
Illalla siis saavuimme iki-ihanaan Hankoon. Hankoon, joka on vienyt sekä minun että äitini sydämet. Pitsihuvilat, kylpyläpuiston alue, hiekkarannat, kalliot, meri ja se jonkunlainen ulkomaisuuden tuntu saavat meidän palaamaan sinne joka kesä uudelleen. Niin myös tänä kesänä.
Kaikki kolme päivää meni hurjan nopeasti, mutta aika oli sitäkin mukavampaa. Kävelimme Muusan kanssa kahdestaan huviloiden välissä mutkittelevilla teillä, kurkistelimme pensasaitojen välistä vehreille pihoille, kiipesimme vesitornille, istuimme lummelammen laiturilla.. Mutta kaikista ihanin kävelyretki taisi kuitenkin olla viimeisenä iltana. Olimme juuri äitini kanssa olleet iltauinnilla sadepisaroiden piiskatessa merenpintaa ja tämän jälkeen lähdin Muusan kanssa ulkoilemaan. Yleensä tälläisestä ilmasta kirsuaan nyrpistävä neiti ei välittänyt vaikka sade kasteli turkin eikä vaikka tassut upposivat vesilammikoiden pinnan alle. Se tuntui vain nauttivan. Ja niin päätin myös minä nauttia. Mitä se oikeastaan haittaa vaikka vaatteet kastuvat ja hiukset liimautuvat poskiin. Kannattaa vain olla iloinen esimerkiksi siitä, kuinka mukavaa hämärässä on nähdä valojen tuikkivan talojen ikkunoista. Siitä tulee niin kotoisa olo.
Näin syksyn tullessa kannattaakin lähteä sateiselle lenkille kerrankin iloisin mielin ja katsella millaisia ilonaiheita ympärillä näkyykään eikä vain harmitella harmaata säätä ja piakkoin tulevaa talvea.
Kaiken tämän ihanuuden lisäksi loppukesän Hanko-matka sai kuitenkin mieleen myös uhkaavasti päälle painavan arjen.
Ensi viikko nimittäin tuo tullessaan viimeisten alkeisagien lisäksi myös tiistaina alkavan koulun. Täyttäisin almanakkani mieluummin treeneillä ja kaikenkarvaisilla koirapuuhilla kuin uuden opiskelupaikan kursseilla ja työpäivillä. Huhhuh, mitenköhän aikani tulee riittämään..

Hangon viemää, osa 1

Kuten jo ehdin kertoa, lähdimme viime torstaina lomareissulle kolmestaan äitini ja karvakorvamme kanssa. Tällä kertaa matkamme kävi Vääksyn, Turun ja monen muun paikan kautta Kustaviin ja seuraavana päivänä Kustavista saariston rengastitä pitkin Hankoon. Siinä sai kyllä istua autossa, mutta kyllä siitä selvittiin lukuisilla pysähdyksillä sekä Muusan juoma-ja koipienoikomistauoilla. Muusankin oli paljon mukavampi matkustaa, kun se sai olla takapenkillä valjaissa. Se jopa ihan nukkui, toisin kuin takakontin häkissä. Siellä se tuskin edes ummisti silmiään.

Mutta tosiaan, ensimmäinen yöpymispaikkamme sijaitsi Kustavissa. Äitini oli varannut meille majoituksen Itätalon talonpoikaiskartanosta. Kun ajoimme pihatielle, ensimmäisenä meitä oli vastassa lammaslauma, kaksi pässiä, suuri päärakennus sekä lukuisat piharakennukset. Olimme ainoat asiakkaat ja saimmekin valita Ompelijan mökin, luhtiaitan, talonpoikaisen väentuvan tai vilja-aitan väliltä. Halusimme mennä väentupaan juurikin sen hienon tuvan takia. Sen lisäksi talossa oli kaksi makuuhuonetta, eteiset sekä kirjasto. Nukkumapaikkoja olisikin ollut reilusti toistakymmentä.

lähde: http://www.itatalo.fi/

Lampaiden ja pässien lisäksi Muusa sai nähdä myös kaksi valtavaa, mustaa sikaa sekä tutustua päärakennuksessa asustaviin kissanpoikiin. Valtavasta kiinnostuksesta huolimatta pikkuruiset karvakerät saivat olla varsin rauhassa. Kai niiden sihinä toi mummolareissun käärmeen takaisin mieleen. Pitkän aikaa se vai istui ja seuraili niiden puuhia, olisi kai voinut jäädä siihen koko illaksi.


Seuraavana päivänä oli kuitenkin hyvästeltävä koko eläinlauma ja jatkettava matkaa. Pakkasimme pikaisesti ylisuuren tavaramäärämme, Muusan sekä itsemme autoon ja ajoimme kiireesti ensimmäiseen lauttasatamaan. Pian kuitenkin huomasimme äitini katsoman aikataulun vääräksi ja kulutimme ylimääräisen aikamme läheisessä Kustavin käsityökylässä. Siellä Muusa tutustui pupuihin sekä valloittaviin kanoihin. Hyvä ettei se mennyt aidasta läpi tutkimaan niitä tarkemmin.


Eläimellisen tauon jäljeen hurautimme takaisin satamaan ja pääsimme pienoisen jonotuksen jälkeen lauttaan. Eikä se lautta toki jäänyt viimeiseksi..

Edistyksen askelia

Lähdimme viime viikonlopuksi koko perheen voimalla kohti Keski-Suomea ja mummolaa. Koko tuon ajan Muusa sai olla tosi rennosti. Lepopaikkojen kärkeen nousivatkin pihakeinun alus sekä rappujen viereen kaivettu multakuoppa. Tämä rauha kuitenkin järkkyi lauantaina, kun olimme äitini kanssa hoitamassa asioita.

Isäni soitti kuinka kyykäärme oli keskeyttänyt neidin kauneusunet tunkeilemalla ihan siihen makuupaikan tuntumaan. Kaikeksi onneksi Muusa oli kuitenkin vain haukkunut luikeroa eikä ollut saanut pistosta.

Tämä olikin ensimmäisen kerta, kun tyttönen törmäsi tälläiseen kummaan otukseen ja se saikin pään sekaisin pitkäksi aikaa. Enkä ihmettelekkään miksi ennen niin mieluinen keinun alus ei tuntunut enää oikein houkuttelevan.

Paluumatkalla oli taasen vaihtelua ja vähän jännitystäkin luvassa. Olin nimittäin katsonut valmiiksi mätsärin, joka sattui sopivasti reittimme varrelle. Mietin onkohan edes viisasta mennä, kun edelliset kerrat meni ihan riekkumiseksi, mutta kyllä se oli. Muusa nimittäin käyttäytyi kuin unelma, kulki vierellä ilman pomppuja ja seisoi ilman haukkuja. Olin suoraan sanottuna ihan ihmeissäni. Mitä kummaa, paransiko muutama onnistunut treenikerta kehäkäyttäytymisen?!

Hieno käytös palkittiinkin punaisella nauhalla ja kolmannella sijalla. Olin kyllä ylpeä. (:

Viikon ensimmäiset päivät olivat agilitypäiviä. Maanantaina oli alkeiskurssia ja tiistaina kävin itsekseni kentällä ottamassa yksittäisiä esteitä ja vähän tokoa.

Mutta siitä maanantaista.. Alusta asti meni hienosti ilman sen suurempia ongelmia. Keppien ensimmäinen väli on vielä vähän hakusessa, mutta pujotteluamme kehuttiin kurssin parhaaksi. Mainitsemani harjoitusrengaskin sujui leikiten, saapa nähdä miten käy ihan oikean renkaan kanssa ensi viikolla.

Kokonaisuudessaan koko viikonvaihteesta ei ole mitään valittamista. Moneen otteeseen sain muistutuksen siitä, miksi kaikki se työ on tehty. Ja on sitä kaivattukkin, tätä ennen on nimittäin menty jos jonkinmoista alamäkeä.

Sitten vielä.. Huomenna lähdemme äitini ja Muusan kanssa Lounais-Suomeen, luultavasti kesän viimeiselle lomareissulle.

Hellettäkö?

Kuulin juuri uutisista, että tämä olisi kuumin kesä 23. vuoteen enkä ollut uskoa korviani. Ehdin varmaan tottua korkeisiin lämpötiloihin jo kesän alussa, kun olin kolmen viikon kielimatkalla Maltalla.

Reissuni on päässyt vaikuttamaan muutenkin aika paljon kesämme kulkuun.

Ensinnäkin siinä oli sen muutaman viikon mittainen tauko kaikenlaisesta koiratreenipuuhasta sekä minulla että Muusalla ja meille molemmille tämä tauko taisi tehdä oikein hyvää. Minusta ainakin tuntuu, että sillä aikaa kun olin poissa, Muusalle on painunut jotain päähänkin. Suosittelen kyllä taukoilua lämpimästi muillekkin.

Toiseksi, koko kesään on mahtunut paljon vähemmän aktiviteetteja kuin ennen loman alkua suunnittelin. Tämä johtuu luultavasti siitä, että Maltalla oli niin kiirellinen aikataulu etten ole kotona edes jaksanut puuhailla mitään sen suurempia. No joo, täytyy myöntä, että tekemäni kuvitelmatkin ovat aina hiukan suurreellisia, muttei siitä sen enempää.

Maanantaina ohjelmassa oli agia. Kentälle tullessa jo aavistelin ettei ne treenit välttämättä mene ihan parhaalla tavalla, kun kaikki hajut tuntuivat vetävän Muusaa puoleensa ihan magneetin lailla. Siitäkin huolimatta alkukin meni melko mallikkaasti ja sain jopa Muusan harhailuajatukset kuriin toisen koiran kiinnostaessa. Jes, edistystä! (:

Rengas on Muusalle vielä ihan uusi ja aika jännittäväkin juttu, mutta menihän sekin muutamaan otteeseen onnistuneesti. Ensi kerralla voisimme kuitenkin ottaa vielä vähän helpompaa harjoitusrengasta.

Myös pussi oli Muusan mielestä uusi tuttavuus, vaikka muistan sen kyllä olevan jo ennestään tuttu, mutta niinhän se pian jo muistuikin mieleen. Lopulta siitä tulikin sitten jopa turhan kiinnostava ja hypyiltäkin meinattiin juosta suoraa päätä pussiin.

Kaiken huipennus oli kuitenkin viimeiset pienet radat. Muusa meni ne ihan superhyvin ja sain olla TOSI ylpeä siitä. Olin niin fiiliksissä, että virtaa riitti treenien jälkeen lähteä kunnon kävelyille ja illalla vielä uimaankin. Vitsi mikä päivä!

Kaiken kaikkiaan olen oppinut, että Muusa tarvitsee paljon tsemppiä ja jatkuvaa ohjausta radalla, mutta se kyllä palkitaan. (:

Lopuksi vielä: joku varmaan muistaakin minun maininneen lapinkoiraleiristä, joka jo oli ja ehti mennäkkin. Lupaan kyllä rustata siitäkin postauksen. Kuvia saattaa tulla myös,jos joltain muulta niitä saan, itse otin nimittäin vain pari hassua otosta. Sitä odotellessa siis..

Ps. Muusasta oli tänään pikkuinen kuva paikallisessa maakuntalehdessä, Länsi-Savossa, Kesäeläin- kilpailun kootuissa kuvissa. Saman kuvan voitte nähdä näiltä sivuilta, bongaatteko blogissakin nähdyn viime kesän otoksen kera villarullan? (:

Naruleluja moneen makuun

Olen tässä kesän aikana väsäillyt uusia naruleluja kolmeen eri kokoon ja moneen eri sävyyn. Nyt teillä olisikin mahdollisuus tilata omalle koirallenne uusi lelu, joka kestää kovemmankin menon, mutta on kuitenkin venyvä sekä mukavan pehmeän tuntuinen koiran suussa.

Kuvassa tällä hetkellä olevat lelut (+ kuvasta puuttuu kaksi pientä vihreän sävyistä).

Lyhyt:
Pituus noin 30 cm, halkaisija noin 2 cm
Hinta 3,50 €
(tällä hetkellä vain 4 kpl)

Keskipitkä:
Pituus noin 40 cm, halkaisija alle 3 cm
Hinta 5€

Pitkä:
Pituus noin 60 cm, halkaisija alle 3 cm
Hinta 8 €
(tällä hetkellä vain 2 kpl)

+ Postitse tilattuihin lisätään postikulut.

Jos tämän hetkiset lelut eivät tunnu sopivilta, voitte tilatessanne tehdä toiveen lelun koosta sekä väristä. En kuitenkaan voi taata kaikkien värien saatavuutta, koska värimaailma elää jatkuvasti.

Voit laittaa tilauksen tulemaan vaikkapa ihan tähän kommenttiboksiin.

Kesälaitumille

Me jäämme nyt noin kuukauden mittaiselle kesätauolle. Toivotamme kaikille oikein hienoa ja ikimuistoista kesää!



Ps. Myöhemmin kesällä on luvassa ainakin lapinkoiraleiri ja siitä saatte aivan varmasti lukea lisää kunhan se ajankohtaiseksi tulee. Käykääpä silloin kurkkimassa. (:

Terveisiä Hollannista

Vanhempani kävivät tässä hiljattain viikon mittaisella reissulla Pohjois-Hollannissa, Bergenissä. He olivat siellä vahtimassa tuttujemme taloa ja hoitamassa heidän kahta mäyräkoiraansa Roopea ja Taimia. Viikon aikana heille tuli tutuksi hollantilaisten puutarhojen, rehevien metsäpolkujen, naapuruston pienien kanavien sekä kaiken sen hollantilaisuuden lisäksi myös sieltä löytyneet spesiaalit koirankakkapussit. Ne olivat paperisia ja hauskoja yksilöitä, joiden kyljessä oli kierrätysmerkki sekä käyttöohjeet. Käyttö onkin helppoa sekä hygienistä ja kantaminen kätevää kantokahvojen ansiosta. Lisää voitte tutkia täältä.
Yksi pusseista kulkeutui myös mukaan Suomeen tuliaiseksi Muusalle.


Tämä saikin mieleeni sen joka keväänä kuumentuvan puheenaiheen, lumen alta paljastuvat koiran kikkareet. Nyt kevät on jo ehtinyt tulla ja mennä, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa tästä hiukan.
Jotkin ihmiset keksivät kyseisestä aiheesta aina valitettavaa. En tietenkään väitä kasojen olevan mitään miellyttävää katseltavaa katujen varsilla, mutta meille tästä ei sen kummemmin ole ongelmaksi, maalla kun asumme. Se vaan pistää miettimään, että missäköhän olisi syy siihen ettei kaikki fifiensä kävelyttäjät vaivaudu kyykistymään ja siivoamaan koiransa aiheuttamaan sotkua. Laiskuuttako? No, monet sanovat sen johtuvan siitä ettei roskiksia näy mailla halmeilla, kun niitä tarvittaisiin ja pussia joutuu kantelemaan mukana pitkän aikaa.

Voisikohan edes tälle roskisongelmalle tehdä jotakin? Siitähän syntyy vaan kierre, kun koiraihmiset ajattelevat etteivät kerää kakkoja, koska roskista ei kuitenkaan löydy ja muut ihmiset valittavat sitten näistä keräämättömistä kasoista. Sitten taas koiralliset närkästyvät valituksista ja heidän tuskin tekee mieli hoitaa velvollisuuksiaan yhtään sen enempää, kuin aikaisemminkaan. Tadaa, ongelma on valmis.

Lisäksi ihmisille voisi jakaa ilmaisia pusseja, niin kuin joissain kaupungeissa ilmeisesti jo tehdäänkin. Ja koiraliikkeet voisivat ottaa oppia Hollannista, kannustaa ihmisiä tarjoamalla uudenlaisia vaihtoehtoja tavalliselle muovipussille. Minusta olisi ainakin mukava kaupunkireissuilla käyttää muista erottuvia, kekseliäitä ja vaikkapa juuri paperisia pusseja.
Jospa ihmiset näin saisivat lisää potkua päivittäisiin keräyspuuhiinsa.

Suvituulia

Aloitetaanpas synttäriuutisista, Muusa nimittäin täytti pari viikkoa sitten huimat kolme vuotta. Tuli siinä sitten tutkittua vähän vanhoja arkistojakin synttäreiden kunniaksi. Muutama hauska pentuvideo ja lukuisat valokuvat saivat mieleen ihananien pentumuistojen lisäksi myös Muusan hännän nykyisen kunnon. Nuoruudessa neidillä oli sellainen ihanaihanaihana muhkea karvapuuhka, nykyään se on vain ohuen ohut hiirenhäntä. No jospa saisimme siitä edes osan takaisin, rokotusten yhteydessä eläinlääkäri nimittäin antoi biotiinikuurin tätä varten.


Monenmoisen mutkan jälkeen saimme vihdoin myös ne kauan odotetut Allsafe- turvavyövaljaat kesän rientoja varten. Näitä siis tarvitsemme toisessa autossamme, mihin tuo metallihäkki ei mahdu. Ei olla vielä sen kummemmin päästy kokeilemaan, mutta jämäkiltähän nuo vaikuttavat.

Eräänä viikonloppuna Muusa pääsi myös pesulle ja puleeraukseen. En edes muista miten kauan viime kerrasta on, mutta eihän lappalaisia tarvitsekaan pestä kuin yksi tai kaksi kertaa vuodessa. Itse operaatio sujui tosi helposti ja sain itsekin kätevästi huuhtelun kaupan päälle. Ja niin sai muuten myös meidän lattiat, kun Muusa juoksenteli ympäri taloa päästyään kylppäristä. Pitäisi varmaan pitää kylpypäiviä useamminkin, kun hoituu tuo siivouspuoli samalla.

Pitää vielä vähän hehkuttaa agista, pääsimme nimittäin sille seuran alkeiskurssille! Meidän kevät on ollut jatkuvaa taukoa tauon perään treenaamisen suhteen ja yllätyinkin kuinka hyvin ensimmäinen treenikerta meni. Voi kuinka ylpeä voinkaan taas olla. (:

Mäyrämäinen metsälenkki

Eilen käytiin keväisellä metsälenkillä ja meidän meno oli kyllä kaikkea muuta kuin rauhallista. Lenkki oli muutenkin varsin tapahtumarikas, mutta kaiken huipennus oli kyllä se, kun Muusa lähti pinkomaan täyttä vauhtia mäyrän perään. Taisi korvat tippua jonnekkin matkalle vattupuskissa rymytessä ja silmissäkin näkyi vain se mustavalkea karvakerä. Meidän piti lähteä isäni kanssa niiden veijareiden perään ja huhhuh, olihan siinä menemistä itse kullakin. Kyllä siinä hikipisaroita vieri otsalle yksi jos toinenkin. Lopulta tilanne rauhoittui ja saatiin vihdoin otettua Muusa takaisin hihnaan, mutta hetken aikaa ei tiedetty minne asti oikeen ollaan tultu. Onneksi pellon reunasta näkyi tuttu talo ja siitä sitten osattiin takaisin kotiin. Olipa taas melkoista meininkiä. Muusasta kaikki myllertävä ja lyllertävä on hirmu mielenkiintoista, joten sen arvaa kuinka käy, kun jotain sellaista tulee vastaan.

Lopuksi vielä vähän mukavampia uutisia. Käväisimme eilen iltapäivällä agin alkeiskurssin hallittavuustestissä eikä oikeastaan olisi voinut paremmin mennä. Jippii! Ihmettelen jos emme ryhmään pääse. Vaikka onhan sekin mahdollista, sillä eihän kaikki halukkaat siihen mahdu. Nyt vaan sormet ja varpaat pystyyn pystyyn! (:

Kummaa kaupunkielämää

Viikko sitten vappuna vietimme muutaman yön Kotkassa Katariinan puutaloalueella, tarkemmin sanottuna Villa Lehmuksessa. Majapaikassa olisi viihtynyt vaikka pidempääkin ja kaiken lisäksi sijainti oli hirmuisen hyvä, Sapokan vesipuisto oli melkein naapurissa, meren rantaan käveli hetkessä ja keskustakin oli ihan kiven heiton päässä. Aika lailla täydellistä, eikö?


Kun kerrankin oli mahdollisuus pyöriskellä Muusan kanssa kaupunkimaisemissa ja uusissa hajuissa, lenkkeilimmekin melkeimpä jokaisessa välissä. Siinä samalla saimme hyvää ohitustreeniä, kun uusia koiria tuli vastaan melkeimpä joka nurkalla. Yksi Kotkan useammista koirapuistoistakin tuli tutuksi ja vihdoin oli myös helppo käydä kahvilla kävellen (toisin kuin kotona, lähin paikka mistä saa kahvia on noin kymmenen kilometrin päässä).



Kokonaisuudessaan matka oli tosi mukava, ei jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi. Suosittelen Kotkaa ja Villa Lehmusta lämpimästi kaikille koiraihmisille. Ainoa pikkuinen huomautus on, että majoitushuoneisiin täytyy mennä melkoinen määrä rappusia, joten rappukammoisille koirille tämä voi olla hiukan vaikeampi rasti. Meillä rappusissa ei onneksi ole minkäänlaista ongelmaa.


Mikäs siinä, kivaa vaihtelua ja piristystä meidän tavalliseen maalaisarkeen. (:

(Ylimmässä kuvassa Villa Lehmus ulkoapäin, keskimmäisessä Muusa kurkistelee ikkunasta pihamaalle ja alimmassa Sapokan vesipuisto ilta-auringossa.)

Keppejä ja kaarroksia

Tuosta viimeisestä postauksesta pääsi ihan unohtumaan agihehkutukset. Nimittäin agin alkeiskurssin viimeinen kerta oli ja meni. Olin siihen kertaan erityisen tyytyväinen ja kerrankin huomasin oikeasti miten paljon me molemmat ollaan kehitytty, vaikka laji onkin vielä kovin uusi ja ollaan tutustuttu siihen vasta ihan vähäsen. Sitä edellinen kerta meiltä oli jäänyt väliin samaan aikaan sattuneen reissun vuoksi, mutta eihän se meidän menoa haitannut. Meille uusi liike, pakkovalssi, sujui melkeimpä alusta asti ongelmitta samoin kuin kaikenlaiset käännökset sun muut. Lopuksi otettiin vielä useampi osainen rata ja ihan äimistyin, kun se tosiaan onnistui ihan leikiten. Otettiin vielä sama uudestaan ja, arvatkaapa miten se meni. No yhtä hyvin tietysti, ilman minkäänlaisia ongelmia. Oi että, kun tuntui hyvältä. Harmi vaan, että se oli viimeinen kerta tuota kurssia, mutta ei tämä laji todellakaan jää tähän. Uudet kurssit odottaa!

Kotona ollaan ahkerasti jatkettu kurssilla aloiteltuja keppejä ja siinäkin ollaan kehitytty todella paljon. Ensin otettiin ihan kahdella kepillä ja kun se sujui, lisättiin toinen keppipari. Nyt ollaan jo päästy useampaan keppipaariin ja edelleen jatketaan. Muusa osaa jo hakeutua kepeille eikä se muutenkaan paljon apuja tarvitse. Hyvä Muusa! (:

Ihmeteltävää kerrakseen

Taas on ehtinyt tapahtua jos jonkinlaista. Viime viikonloppuna eksyimme pitkästä aikaa mätsäreihin, Mikkelin Palveluskoirayhdistyksen järjestämiin pitkäperjantain pippaloihin. Viimeisestä kerrasta olikin vierähänyt jo yli puoli vuotta eli olikin jo aika pyörähtää kehässä pelleilemässä. Ennen kehää ja kehän jälkeen Muusa käyttäytyi oikein mallikelpoisesti, mutta kehä meni muusamaisesti ketuilleen. Kaipa se tunnistaa minun jännitykseni. Saimme sen jo tutuksi tulleen sinisen nauhan eikä päästy sijoituksille, mutta kehuja kauniista ulkomuodosta tuli muuten.

Pääsiäisen aikaan tapahtui myös muuta Muusalle jännittävää, nimittäin treeneistä tuttu ihminen tuli sakemanninsa kanssa meille ja siitä sitten lähdettiin lenkille. Oli muuten oikein kiva lenkki, mutta alkumatkasta Muusa halusi ilmeisesti näyttää olevansa hieman itsenäisempää sorttia, ei mikään tavallinen kotikoira. Se viiletti ympäri metsiä ja vain silloin tällöin suvaitsi tulla emäntäänsä vilkaisemaan. Eihän se tavallisesti tuolla lailla.. :D Kun käännyttiin kotia kohti, alkoi äänikin kellossa muuttua. Sitten ehti jo pysyä lähempänä ja näyttää myös taitavansa ihan peruskäskyjä. Joopa joo, noh, lenkki kokonaisuudessaan oli kuitenkin kivaa vaihtelua muuten melko tylsään arkeen. Kotiin tullessakin riitti ihmeteltävää, sillä pihamaalla seisoikin jonkun suomenhevonen. Mietin kuumeisesti kenen se oikein on, ja selvisihän se kun pihalle päästiin. Naapurin rouva oli tullut iltakahville rennon ratsastuslenkin lomassa.

Jopas oli melkoinen pääsiäinen, toivottavasti myös teillä oli paljon puuhaa!

Ps. Vihdoin saimme uuden ulkoasun muutaman pienen mutkan jälkeen, kiitos paljon Roosalle! Vielä muutama ongelma tässä on, mutta mitäs pidätte?

(Kuva mätsäreistä, olemme hiukan miten sattuu ja Muusan kaljuuntunut häntä näkyy erityisesti, mutta koittakaa kestää.)

Keväisiä kuulumisia

Kevät on nyt tosiaankin tullut, ihan oikeasti. Melkein kaikki lumet on jo sulaneet pois ja järvikin paljastuu jään alta aina vaan pidemmälle ja pidemmälle. Ensimmäiset perhoset ja hyttysetkin olen nähnyt, tosin noista viimeisistä en kyllä niinkään ilahtunut. Ei pidä myöskään unohtaa niitä ihania mutalammikoita, kuratassuthan on selvä kevään merkki! Noh, onneksi on jo vähän kuivempaa.

Kevään kunniaksi siivosin myös Muusan ulkotarhaa. Pitää vielä myöhemmin siivoilla siellä tarkemmin ja jos sitä kesällä ehtisi vihdoinkin tehdä sen pitkää suunnitellun häkin laajennuksen. Kunnostaminen olisi tosiaan tarpeen eikä se lisätilakaan olisi pahitteeksi.

Meidän kevät on kaiken kaikkiaan ollut melkoisen aktiivinen. Joka torstai käydään hallilla treenailemassa tokon merkeissä ja aloitimme myös lyhyen agilityn abc- kurssin. Agi onkin alkanut melkoisen hyvin ja varsinkin toiseen kertaan olin hyvin tyytyväinen. Kepit muistui heti Muusan mieleen ja putki meni kuin vanhalta konkarilta. Toki niihin, varsinkin keppeihin, tarvitaan vielä paljon harjoitusta, mutta kuitenkin. Lisäksi harjoiteltiin ihan valssia ja takaakiertoa eli twistiä. Jospa tämä meidän agility nyt vihdoin ottaisi tuulta alleen, ainakin Muusa tuntuu nauttivan kovasti vauhdista ja emäntä on hyvin oppimisen haluinen. (:



Oli muuten kiva huomata, että oli tullut yksi lukija lisää! Toivonkin, että jaksatte pysyä menossa mukana, vaikka välillä päivittelyssä on pidempiäkin taukoja. Ja sitten lopuksi vielä, hyvää pääsiäistä kaikille !

Lisämatkustajia ja uusia asuja

Jatkan tuota hiihtolomapostausta vielä kirsunmitan verran.

Olimme kotimatkalla ja itse asiassa jo melkeinpä kotipihassa. Kotitiellä kuitenkin kirmasi kaksi vierasta karvakuonoa ja mehän luonnollisesti pysäytimme auton katsoaksemme löytyykö kaulapannoista puhelinnumeroja tai yleensäkkään nimilaattoja. Kuitenkin heti kun auton ovet aukesi ja me noustiin autosta, olikin kyydissä hops vaan kaksi lisämatkustajaa. Koirat nimittäin hyppäsivät suoraan autoon ja kiipesivät takapenkin matkalaukun päälle. Eipä taas tullut mieleen, että koirat noin mielellään tunkisivat autoon, kun Muusa ei siitä autoilusta niin erityisesti pidä ja oli siinä naurussakin kyllä pidättelemistä. Pannoista ei kuitenkaan lopulta löytynyt omistajien numeroita ja päätimme viedä koirat meidän ulkotarhaan toviksi, siksi aikaa kun isäni soittelisi kyläläisille. Muutaman soiton jälkeen saatiinkin selville karkulaisten omistajat ja pian ne jo haettiinkin kotiin. Siinä oli Muusallekkin pihalla haisteltavaa ja kummasteltavaa, kuka kumma on pyörinyt pihalla ja nyhrännyt tarhassa?


Siinäpä taas muistutus, kuinka tärkeää onkaan se puhelinnumerolla varustettu nimilaatta koiran kaulapannassa, vaikkakin tässä tapauksessa aika pienessä mittakaavassa.

Sitten vielä niistä asuista, mistä ihmeen asuista? Siis, blogiin on melko pian tulossa uusi ulkoasu eli älkää hermostuko väliaikaisista ja ehkä hiukan sekavistakin lookeista. Piankos siitä tulee entistäkin ehompi!

Hiihtolomalla

Noniin noniin, jopas onkin vierähtänyt jo muutama viikko hiihtolomasta. Anteeksi kamalasti, kun tämä postaus on tällä lailla venynyt ja vanunut. Siihen on monia syitä, kuten netin toimimattomuus ja kiireinen aikataulu koulun takia, mutta mitäpäs sitä selittelemään: tässä sitä nyt tulee, tai no kaikki mitä vielä muistan.

Aamulla aikaiseen hypättiin autoon ja huristeltiin ensin kohti Juvan ABC:tä, siellä syötiin aamupalaa ja napattiin muutama lihapulla Muusallekkin mukaan. Siitä sitten pitkä matka Kuopioon, siellä käväistiin kahdessa Mustissa&Mirrissä sekä kahvilla. Ei tarttunut M&M:stä mitään mukaan, eikä löytynyt edes etsimääni hihnaa, pitänee etsiä sopiva jostakin muualta.

Monen tauon ja parin sadan kilometrin päästä vihdoin häämötti lumisten mäkien laet ja piakkoin oltiinkin jo meidän vuokramökkimme pihassa, Tahkolla. Juu, siellä siis vietimme ne muutamat päivät lasketellen ja lenkkeillen. Mökkikylän päärakennuksen pihalla meidät toivotti heti tervetulleeksi varttunut eurasiernarttu Nekku, joka oli hyvinhyvin tietoinen omasta reviiristään sekä ylhäisestä asemastaan. Se ojensi pariin otteeseen Muusaakin, kun tämä liikaa innostui telmimään ja nujuamaan.



Mökissä ainakin riitti tilaa, kahdeksan hengen mökissä oli nimittäin neljä henkeä sekä tietysti kukas muukaan kuin Muusa. Yläkerta oli kokonaan veljeni valtakuntaa ja siltikin mahduttiin vallan mainiosti. Kun laukut oli saatu sisälle, muut lähti kauppaan ja minä jäin mökinvahdiksi koiran kanssa kahdestaan, kääriydyin sohvalle potemaan flunssaa ja lukemaan kirjaa.



Illemmalla äitini oli lähdössä zumbaan ja minun piti lähteä odottamaan muita moottorikelkkasafarilta Tahko Span aulaan. Menin käyttämään Muusan pihalla ennen lähtöä ja ovella pistin jotenkin alitajuisesti merkille alapihalla juoksentelevat kaksi vierasta huskya. En tiedä miksi en ajatellut sitä sen kummemmin, ajattelin kai vaan käyttäväni Muusan pikaisesti pissillä ja kipaisevani takaisin mökkiin. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, kun silmänräpäyksessä toinen niistä pinkaisi lumivallin takaa, enkä yhtään ehtinyt reagoida, kun se jo kävi Muusan kimppuun. Ei siinä pahemmin aivot raksuttanut enkä kerta kaikkiaan keksinyt muuta kuin tarttua vieraaseen koiraan, että oma koira pääsisi sen kynsistä ja säästyisi vahingoilta. Sehän olisi voinut vaikka minuun käydä kiinni siinä rytäkässä, mutta ei siinä ollut mielessä muuta kuin Muusan turvallisuus. Kiljuin niin kovasti, että äitini riensi pihalle ja sai napattua vieraan kiinni. Muusa luiskahti pannastaan ja juoksi naapurimökin pihalle, mutta kaikeksi onneksi sain sen kuitenkin hetken päästä takaisin pantaan. Toinen koira piti laittaa meidän mökin pesuhuoneeseen siksi aikaa, että Muusa saatiin takaisin sisälle. Loppu hyvin kaikki hyvin, Muusa ei ollut lainkaan säikky tämän jälkeen eikä mitään pahempaa onneksi ehtinyt käydä. Myöhemmin selvisi, että koirat olivat karanneet läheiseltä huskytarhalta, jossa oli myös ilmeisesti katto jostakin syystä romahtanut.

Eipä meidän reissulta ainakaan jännitystä puuttunut, eikä puuttunut myöskään liikuntaa. Päivisin, kun muut olivat laskettelemassa, Muusa pääsi äitini kanssa pitkille lenkeille ja hiihtokeskuksessa oli sille tosiaan monenlaista nähtävää, oli pulkkaa, koiraa, suksea, lautaa, laavun makkaran hajua, lapsia ja vaikka mitä. Siinähän meni ihan maalaiskoiran pää sekaisin.

No, siinäpä niitä. Ei siellä tainnut muuta sen ihmeempää tapahtua. Tai ihmeempää ja ihmeempää, riittihän siinäkin jo ihan tarpeeksi yhdelle lomareissulle. (:

(Kuvissa kymmenvuotias Nekku-neiti sekä se kahdeksan hengen vuokramökki.)

Lihashuoltoa

Viime lauantaina Tiina Bång tutustutti meitä ja kahdeksaa muuta koirakkoa lihashuoltoon ja sen tärkeimpiin seikkoihin. Kurssi järjestettiin Musti & Mirri- areenalla, meille jo tutuksi tulleessa paikassa. Alkuun ole jonkin verran teoriaa koiran luustosta, suurimmista ja tärkeimmistä lihaksista sekä nivelistä. Päähän jäikin melkoinen tietopaketti alku- ja loppuverryttelyn tärkeydestä ja syvin lihasten treenaamisesta sekä sitä sun tätä tärkeää asiaa. Kun asiat olivat teorissa selvinneet, koirat käytettiin pikaisesti puskapissillä ja aloitettiin lämmittelemällä muun muassa jalkojen pujottelulla. Myöhemmin koirat pääsivät relaamaan ja nauttimaan venyttelystä. Opimmekin monia helppoja venyttelyliikkeitä sekä jaloille että selälle, poskien ja päänalueen rentouttamista unohtamatta.

Kokonaisuudessaan tuo kolmituntinen hurahti ohi melkoisen nopeasti ja pitääpä myöntää, että emäntäkin viihtyi oikein hyvin. Opin hurjan paljon uutta ja jo ennestään päässä olleita juttuja muistuteltiin paremmin mieliin. Teinkin lupauksen huolestia näistä asioista paremmin ja kiinnittää enemmän huomiota epäkohtiin. Muistakaahan tekin kaikki, kuinka tärkeää se lihashuolto onkaan!

Huomenna käännämme kirsut kohti hiihtolomareissua ja pohjoisempaa Suomea, minnekköhän matka? Se selviää loppuviikosta, kunhan ehdin taas kirjoitella. Pysykääpäs mukana ja vinkatkaa kaverillekkin jos pidätte blogistamme. (: Tietysti myös palautteet, risut ja ruusut ovat tervetulleita, rohkeasti vaan kommentoimaan!

Ps. Tulevina viikkoina on luultavasti myös tiedossa pieni kurkistus meidän tarvikelaatikkoon kuvineen päivineen.

Tossutalkoot

Viikonloppuna taivaalla paistoi kuu ja ulkona oli melkoisen valoisaa, joten me päätettiin lähteä koko poppoolla kuutamolenkille läheisen järven jäälle. Kivaa piristystä normaaliin arkeen, suosittelen muillekkin. (:

Yhtenä päivänä keksin väsätä itse Muusalle tossut ulkoiluja varten, jos vaikka vältyttäisiin niiltä ainaisilta lumipaakkutassuilta ja tassupesuilta. Minäpä ahkerana tyttönä kaivoin korista muutaman sukan ja kaapista ompelukoneen. Muutaman kavennuksen ja muokkauksen jälkeen oli kahden ensimmäisen tossun testauksen aika. Heti ensimmäiseksi Muusa pyllähti piehtaroimaan, eikä tossut kestänytkään tassuissa kuin noin viisi sekuntia. No, eihän siinä muuta kuin vielä vähän kaventamaan. Sepä ei kuitenkaan oikein auttanut, mutta sitten keksinkin ommella kuminauhasta ja muutamasta napista kätevän kiinnityssysteemin. Näin tossut kestivätkin jalassa tosi hyvin ja kaiken lisäksi, valumatta! Onni ei kuitenkaan kauaa kestänyt sillä kun seuraavana päivänä lähdin kunnolliselle lenkille jäiseen tihkuun, tossut ne vaan lenteli ja lopulta kyllästyin kokonaan. Nappasin tossut taskuun ja jatkoin matkaan ihan perinteisellä meiningillä. Mitäpäs sitä vanhoja muuttamaan, eläköön lumipaakkutassut ja tassupesut!

Talvisia kuulumisia

Tämän vuoden alku ei ole meidän osalta ollut kovinkaan aktiivinen. Pihalla ollaan käyty treenaamassa tokoa silloin tällöin ja sisällä muutamia temppuja. Kevään aikana on kuitenkin tulossa kaikenlaista ohjelmaa, ilmoittauduin nimitäin muutamalle yksipäiväiselle kurssille, lyhyelle agilityn alkeiskurssille ja ollaan varalla tokokurssilla. Myöhemmin on vielä mahdollisesti tulossa jonkinlainen koiratanssikurssi, johon olisin myös kiinnostunut osallistumaan jos aikataulut ja muut menevät yksiin. Kaikki nämä on järjestetty lämpimään halliin, joten säästäkään ei tarvitse erityisemmin huolehtia. Kirjoittelen kursseista tarkemmin kun niiden aika koittaa.


Ollaan pari kertaa käyty metsässä lenkillä ja luntahan siellä tosiaan on aika paljon. Sellaisen lenkin jälkeen jaloissa sekä varpaiden välissä on ikäviä, kovia lumipaakkuja. Olen aina pesaissut ja kuivaillut tassut ettei Muusa itse nypi paakkuja irti ja ettei tassut pääsisi tulehtumaan. Myös tassukarvoja pitää aika ajoin siistiä ja tassunpojien karvoja lyhentää.

Kynsien leikkuu ei oikein ikinä ole ollut mitään Muusan mielipuuhaa, mutta viimeaikoina sekin on onnistunut jo melkoisen hyvin. Kyllä se siitä! (;