Hangon viemää, osa 2

Kustavi ja rengastie jäi taakse, kuten myös sen kahdeksan erilaista lauttaa sekä lossia. Melkein koko päivähän siellä hurahtikin, olisi mennyt vaikka useampikin, mutta meille oli varattu seuraavaksi yöksi majoituspaikka Hangon Solgårdenista.
Illalla siis saavuimme iki-ihanaan Hankoon. Hankoon, joka on vienyt sekä minun että äitini sydämet. Pitsihuvilat, kylpyläpuiston alue, hiekkarannat, kalliot, meri ja se jonkunlainen ulkomaisuuden tuntu saavat meidän palaamaan sinne joka kesä uudelleen. Niin myös tänä kesänä.
Kaikki kolme päivää meni hurjan nopeasti, mutta aika oli sitäkin mukavampaa. Kävelimme Muusan kanssa kahdestaan huviloiden välissä mutkittelevilla teillä, kurkistelimme pensasaitojen välistä vehreille pihoille, kiipesimme vesitornille, istuimme lummelammen laiturilla.. Mutta kaikista ihanin kävelyretki taisi kuitenkin olla viimeisenä iltana. Olimme juuri äitini kanssa olleet iltauinnilla sadepisaroiden piiskatessa merenpintaa ja tämän jälkeen lähdin Muusan kanssa ulkoilemaan. Yleensä tälläisestä ilmasta kirsuaan nyrpistävä neiti ei välittänyt vaikka sade kasteli turkin eikä vaikka tassut upposivat vesilammikoiden pinnan alle. Se tuntui vain nauttivan. Ja niin päätin myös minä nauttia. Mitä se oikeastaan haittaa vaikka vaatteet kastuvat ja hiukset liimautuvat poskiin. Kannattaa vain olla iloinen esimerkiksi siitä, kuinka mukavaa hämärässä on nähdä valojen tuikkivan talojen ikkunoista. Siitä tulee niin kotoisa olo.
Näin syksyn tullessa kannattaakin lähteä sateiselle lenkille kerrankin iloisin mielin ja katsella millaisia ilonaiheita ympärillä näkyykään eikä vain harmitella harmaata säätä ja piakkoin tulevaa talvea.
Kaiken tämän ihanuuden lisäksi loppukesän Hanko-matka sai kuitenkin mieleen myös uhkaavasti päälle painavan arjen.
Ensi viikko nimittäin tuo tullessaan viimeisten alkeisagien lisäksi myös tiistaina alkavan koulun. Täyttäisin almanakkani mieluummin treeneillä ja kaikenkarvaisilla koirapuuhilla kuin uuden opiskelupaikan kursseilla ja työpäivillä. Huhhuh, mitenköhän aikani tulee riittämään..

Hangon viemää, osa 1

Kuten jo ehdin kertoa, lähdimme viime torstaina lomareissulle kolmestaan äitini ja karvakorvamme kanssa. Tällä kertaa matkamme kävi Vääksyn, Turun ja monen muun paikan kautta Kustaviin ja seuraavana päivänä Kustavista saariston rengastitä pitkin Hankoon. Siinä sai kyllä istua autossa, mutta kyllä siitä selvittiin lukuisilla pysähdyksillä sekä Muusan juoma-ja koipienoikomistauoilla. Muusankin oli paljon mukavampi matkustaa, kun se sai olla takapenkillä valjaissa. Se jopa ihan nukkui, toisin kuin takakontin häkissä. Siellä se tuskin edes ummisti silmiään.

Mutta tosiaan, ensimmäinen yöpymispaikkamme sijaitsi Kustavissa. Äitini oli varannut meille majoituksen Itätalon talonpoikaiskartanosta. Kun ajoimme pihatielle, ensimmäisenä meitä oli vastassa lammaslauma, kaksi pässiä, suuri päärakennus sekä lukuisat piharakennukset. Olimme ainoat asiakkaat ja saimmekin valita Ompelijan mökin, luhtiaitan, talonpoikaisen väentuvan tai vilja-aitan väliltä. Halusimme mennä väentupaan juurikin sen hienon tuvan takia. Sen lisäksi talossa oli kaksi makuuhuonetta, eteiset sekä kirjasto. Nukkumapaikkoja olisikin ollut reilusti toistakymmentä.

lähde: http://www.itatalo.fi/

Lampaiden ja pässien lisäksi Muusa sai nähdä myös kaksi valtavaa, mustaa sikaa sekä tutustua päärakennuksessa asustaviin kissanpoikiin. Valtavasta kiinnostuksesta huolimatta pikkuruiset karvakerät saivat olla varsin rauhassa. Kai niiden sihinä toi mummolareissun käärmeen takaisin mieleen. Pitkän aikaa se vai istui ja seuraili niiden puuhia, olisi kai voinut jäädä siihen koko illaksi.


Seuraavana päivänä oli kuitenkin hyvästeltävä koko eläinlauma ja jatkettava matkaa. Pakkasimme pikaisesti ylisuuren tavaramäärämme, Muusan sekä itsemme autoon ja ajoimme kiireesti ensimmäiseen lauttasatamaan. Pian kuitenkin huomasimme äitini katsoman aikataulun vääräksi ja kulutimme ylimääräisen aikamme läheisessä Kustavin käsityökylässä. Siellä Muusa tutustui pupuihin sekä valloittaviin kanoihin. Hyvä ettei se mennyt aidasta läpi tutkimaan niitä tarkemmin.


Eläimellisen tauon jäljeen hurautimme takaisin satamaan ja pääsimme pienoisen jonotuksen jälkeen lauttaan. Eikä se lautta toki jäänyt viimeiseksi..