Miniatyyrityranni

Kyllä vaan, selvennetäämpä otsikkoa hieman..

Niin kuin jo viime postauksessani kerroinkin, taloomme asteli uusi jäsen. Pikkuinen lutupulla, Minni. Vieraatkin ihastelevat sitä käydessään meillä kylässä: "Voi kuinka pikkuinen ja suloinen otus. Ompa se kilttikin, oikea unelmalemmikki."

Tähän vastaan aina, että jääpä iltaan asti ja katsotaan sitten uudestaan, mutta ei sitä kukaan tunnu ymmärtävän. Miten noin pienestä eläinlapsesta muka voisi tulla jotenkin ilkeilevä? No joo, sen aiemmin mainitun kauhean juoksentelun ja hulluttelun lisäksi Minni on entistäkin tietoisempi vallankaappauksen periaatteista. Eihän tuota pehmoa koiraa tarvitse kuin vähän räpätä kuonoon, niin se jo anelee armoa.

Voisin kertoa hieman enemmän valaisevan esimerkin, jonka isäni tässä taannoin kertoi. Hän nousi sängystä herättyään joku aamu ja meni olohuoneeseen, missä Muusan ainokainen petikin sijaitsee. Joo, kuulostaa tavalliselta aamulta, mutta arvatkaapa mitä erikoista siinä oli? Kissa, siis tuo Muusaa montamontamonta kertaa pienempi pentu, makasi kuninkaallisesti keskellä Muusan petiä ja koira makasi vieressä kovalla lattialla. Mm, näin se menee. Eihän siinä muuten mitään, kyllä Muusa joskus nukkuu lattialla ihan omasta aloitteestaankin, mutta kissalla olisi kaikki talomme sohvat, penkit sekä koloset mihin se voisi mennä ja se mihin se onkaan sattunut pikku pyllynsä tuikkaamaan?

Harmi, kun kamera ei ikinä ole käden ulottuvilla, kaikki hyvät tilanteet nimittäin menee hetkessä ohitse.