Kuulin juuri uutisista, että tämä olisi kuumin kesä 23. vuoteen enkä ollut uskoa korviani. Ehdin varmaan tottua korkeisiin lämpötiloihin jo kesän alussa, kun olin kolmen viikon kielimatkalla Maltalla.
Reissuni on päässyt vaikuttamaan muutenkin aika paljon kesämme kulkuun.
Ensinnäkin siinä oli sen muutaman viikon mittainen tauko kaikenlaisesta koiratreenipuuhasta sekä minulla että Muusalla ja meille molemmille tämä tauko taisi tehdä oikein hyvää. Minusta ainakin tuntuu, että sillä aikaa kun olin poissa, Muusalle on painunut jotain päähänkin. Suosittelen kyllä taukoilua lämpimästi muillekkin.
Toiseksi, koko kesään on mahtunut paljon vähemmän aktiviteetteja kuin ennen loman alkua suunnittelin. Tämä johtuu luultavasti siitä, että Maltalla oli niin kiirellinen aikataulu etten ole kotona edes jaksanut puuhailla mitään sen suurempia. No joo, täytyy myöntä, että tekemäni kuvitelmatkin ovat aina hiukan suurreellisia, muttei siitä sen enempää.
Maanantaina ohjelmassa oli agia. Kentälle tullessa jo aavistelin ettei ne treenit välttämättä mene ihan parhaalla tavalla, kun kaikki hajut tuntuivat vetävän Muusaa puoleensa ihan magneetin lailla. Siitäkin huolimatta alkukin meni melko mallikkaasti ja sain jopa Muusan harhailuajatukset kuriin toisen koiran kiinnostaessa. Jes, edistystä! (:
Rengas on Muusalle vielä ihan uusi ja aika jännittäväkin juttu, mutta menihän sekin muutamaan otteeseen onnistuneesti. Ensi kerralla voisimme kuitenkin ottaa vielä vähän helpompaa harjoitusrengasta.
Myös pussi oli Muusan mielestä uusi tuttavuus, vaikka muistan sen kyllä olevan jo ennestään tuttu, mutta niinhän se pian jo muistuikin mieleen. Lopulta siitä tulikin sitten jopa turhan kiinnostava ja hypyiltäkin meinattiin juosta suoraa päätä pussiin.
Kaiken huipennus oli kuitenkin viimeiset pienet radat. Muusa meni ne ihan superhyvin ja sain olla TOSI ylpeä siitä. Olin niin fiiliksissä, että virtaa riitti treenien jälkeen lähteä kunnon kävelyille ja illalla vielä uimaankin. Vitsi mikä päivä!
Kaiken kaikkiaan olen oppinut, että Muusa tarvitsee paljon tsemppiä ja jatkuvaa ohjausta radalla, mutta se kyllä palkitaan. (:
Lopuksi vielä: joku varmaan muistaakin minun maininneen lapinkoiraleiristä, joka jo oli ja ehti mennäkkin. Lupaan kyllä rustata siitäkin postauksen. Kuvia saattaa tulla myös,jos joltain muulta niitä saan, itse otin nimittäin vain pari hassua otosta. Sitä odotellessa siis..
Ps. Muusasta oli tänään pikkuinen kuva paikallisessa maakuntalehdessä, Länsi-Savossa, Kesäeläin- kilpailun kootuissa kuvissa. Saman kuvan voitte nähdä näiltä sivuilta, bongaatteko blogissakin nähdyn viime kesän otoksen kera villarullan? (:
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
sunnuntai 24. heinäkuuta 2011
Naruleluja moneen makuun
Olen tässä kesän aikana väsäillyt uusia naruleluja kolmeen eri kokoon ja moneen eri sävyyn. Nyt teillä olisikin mahdollisuus tilata omalle koirallenne uusi lelu, joka kestää kovemmankin menon, mutta on kuitenkin venyvä sekä mukavan pehmeän tuntuinen koiran suussa.
Lyhyt:
Pituus noin 30 cm, halkaisija noin 2 cm
Hinta 3,50 €
(tällä hetkellä vain 4 kpl)
Keskipitkä:
Pituus noin 40 cm, halkaisija alle 3 cm
Hinta 5€
Pitkä:
Pituus noin 60 cm, halkaisija alle 3 cm
Hinta 8 €
(tällä hetkellä vain 2 kpl)
+ Postitse tilattuihin lisätään postikulut.
Jos tämän hetkiset lelut eivät tunnu sopivilta, voitte tilatessanne tehdä toiveen lelun koosta sekä väristä. En kuitenkaan voi taata kaikkien värien saatavuutta, koska värimaailma elää jatkuvasti.
Voit laittaa tilauksen tulemaan vaikkapa ihan tähän kommenttiboksiin.
Kuvassa tällä hetkellä olevat lelut (+ kuvasta puuttuu kaksi pientä vihreän sävyistä).
Lyhyt:
Pituus noin 30 cm, halkaisija noin 2 cm
Hinta 3,50 €
(tällä hetkellä vain 4 kpl)
Keskipitkä:
Pituus noin 40 cm, halkaisija alle 3 cm
Hinta 5€
Pitkä:
Pituus noin 60 cm, halkaisija alle 3 cm
Hinta 8 €
(tällä hetkellä vain 2 kpl)
+ Postitse tilattuihin lisätään postikulut.
Jos tämän hetkiset lelut eivät tunnu sopivilta, voitte tilatessanne tehdä toiveen lelun koosta sekä väristä. En kuitenkaan voi taata kaikkien värien saatavuutta, koska värimaailma elää jatkuvasti.
Voit laittaa tilauksen tulemaan vaikkapa ihan tähän kommenttiboksiin.
tiistai 14. kesäkuuta 2011
Kesälaitumille
torstai 9. kesäkuuta 2011
Terveisiä Hollannista
Vanhempani kävivät tässä hiljattain viikon mittaisella reissulla Pohjois-Hollannissa, Bergenissä. He olivat siellä vahtimassa tuttujemme taloa ja hoitamassa heidän kahta mäyräkoiraansa Roopea ja Taimia. Viikon aikana heille tuli tutuksi hollantilaisten puutarhojen, rehevien metsäpolkujen, naapuruston pienien kanavien sekä kaiken sen hollantilaisuuden lisäksi myös sieltä löytyneet spesiaalit koirankakkapussit. Ne olivat paperisia ja hauskoja yksilöitä, joiden kyljessä oli kierrätysmerkki sekä käyttöohjeet. Käyttö onkin helppoa sekä hygienistä ja kantaminen kätevää kantokahvojen ansiosta. Lisää voitte tutkia täältä.
Yksi pusseista kulkeutui myös mukaan Suomeen tuliaiseksi Muusalle.

Tämä saikin mieleeni sen joka keväänä kuumentuvan puheenaiheen, lumen alta paljastuvat koiran kikkareet. Nyt kevät on jo ehtinyt tulla ja mennä, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa tästä hiukan.
Jotkin ihmiset keksivät kyseisestä aiheesta aina valitettavaa. En tietenkään väitä kasojen olevan mitään miellyttävää katseltavaa katujen varsilla, mutta meille tästä ei sen kummemmin ole ongelmaksi, maalla kun asumme. Se vaan pistää miettimään, että missäköhän olisi syy siihen ettei kaikki fifiensä kävelyttäjät vaivaudu kyykistymään ja siivoamaan koiransa aiheuttamaan sotkua. Laiskuuttako? No, monet sanovat sen johtuvan siitä ettei roskiksia näy mailla halmeilla, kun niitä tarvittaisiin ja pussia joutuu kantelemaan mukana pitkän aikaa.
Voisikohan edes tälle roskisongelmalle tehdä jotakin? Siitähän syntyy vaan kierre, kun koiraihmiset ajattelevat etteivät kerää kakkoja, koska roskista ei kuitenkaan löydy ja muut ihmiset valittavat sitten näistä keräämättömistä kasoista. Sitten taas koiralliset närkästyvät valituksista ja heidän tuskin tekee mieli hoitaa velvollisuuksiaan yhtään sen enempää, kuin aikaisemminkaan. Tadaa, ongelma on valmis.
Lisäksi ihmisille voisi jakaa ilmaisia pusseja, niin kuin joissain kaupungeissa ilmeisesti jo tehdäänkin. Ja koiraliikkeet voisivat ottaa oppia Hollannista, kannustaa ihmisiä tarjoamalla uudenlaisia vaihtoehtoja tavalliselle muovipussille. Minusta olisi ainakin mukava kaupunkireissuilla käyttää muista erottuvia, kekseliäitä ja vaikkapa juuri paperisia pusseja.
Jospa ihmiset näin saisivat lisää potkua päivittäisiin keräyspuuhiinsa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Suvituulia
Aloitetaanpas synttäriuutisista, Muusa nimittäin täytti pari viikkoa sitten huimat kolme vuotta. Tuli siinä sitten tutkittua vähän vanhoja arkistojakin synttäreiden kunniaksi. Muutama hauska pentuvideo ja lukuisat valokuvat saivat mieleen ihananien pentumuistojen lisäksi myös Muusan hännän nykyisen kunnon. Nuoruudessa neidillä oli sellainen ihanaihanaihana muhkea karvapuuhka, nykyään se on vain ohuen ohut hiirenhäntä. No jospa saisimme siitä edes osan takaisin, rokotusten yhteydessä eläinlääkäri nimittäin antoi biotiinikuurin tätä varten.

Monenmoisen mutkan jälkeen saimme vihdoin myös ne kauan odotetut Allsafe- turvavyövaljaat kesän rientoja varten. Näitä siis tarvitsemme toisessa autossamme, mihin tuo metallihäkki ei mahdu. Ei olla vielä sen kummemmin päästy kokeilemaan, mutta jämäkiltähän nuo vaikuttavat.
Eräänä viikonloppuna Muusa pääsi myös pesulle ja puleeraukseen. En edes muista miten kauan viime kerrasta on, mutta eihän lappalaisia tarvitsekaan pestä kuin yksi tai kaksi kertaa vuodessa. Itse operaatio sujui tosi helposti ja sain itsekin kätevästi huuhtelun kaupan päälle. Ja niin sai muuten myös meidän lattiat, kun Muusa juoksenteli ympäri taloa päästyään kylppäristä. Pitäisi varmaan pitää kylpypäiviä useamminkin, kun hoituu tuo siivouspuoli samalla.
Pitää vielä vähän hehkuttaa agista, pääsimme nimittäin sille seuran alkeiskurssille! Meidän kevät on ollut jatkuvaa taukoa tauon perään treenaamisen suhteen ja yllätyinkin kuinka hyvin ensimmäinen treenikerta meni. Voi kuinka ylpeä voinkaan taas olla. (:

Tunnisteet:
agility,
merkkipäivä,
pesu,
synttärit,
tarvikkeet
perjantai 6. toukokuuta 2011
Mäyrämäinen metsälenkki
Eilen käytiin keväisellä metsälenkillä ja meidän meno oli kyllä kaikkea muuta kuin rauhallista. Lenkki oli muutenkin varsin tapahtumarikas, mutta kaiken huipennus oli kyllä se, kun Muusa lähti pinkomaan täyttä vauhtia mäyrän perään. Taisi korvat tippua jonnekkin matkalle vattupuskissa rymytessä ja silmissäkin näkyi vain se mustavalkea karvakerä. Meidän piti lähteä isäni kanssa niiden veijareiden perään ja huhhuh, olihan siinä menemistä itse kullakin. Kyllä siinä hikipisaroita vieri otsalle yksi jos toinenkin. Lopulta tilanne rauhoittui ja saatiin vihdoin otettua Muusa takaisin hihnaan, mutta hetken aikaa ei tiedetty minne asti oikeen ollaan tultu. Onneksi pellon reunasta näkyi tuttu talo ja siitä sitten osattiin takaisin kotiin. Olipa taas melkoista meininkiä. Muusasta kaikki myllertävä ja lyllertävä on hirmu mielenkiintoista, joten sen arvaa kuinka käy, kun jotain sellaista tulee vastaan.
Lopuksi vielä vähän mukavampia uutisia. Käväisimme eilen iltapäivällä agin alkeiskurssin hallittavuustestissä eikä oikeastaan olisi voinut paremmin mennä. Jippii! Ihmettelen jos emme ryhmään pääse. Vaikka onhan sekin mahdollista, sillä eihän kaikki halukkaat siihen mahdu. Nyt vaan sormet ja varpaat pystyyn pystyyn! (:

Kummaa kaupunkielämää
Viikko sitten vappuna vietimme muutaman yön Kotkassa Katariinan puutaloalueella, tarkemmin sanottuna Villa Lehmuksessa. Majapaikassa olisi viihtynyt vaikka pidempääkin ja kaiken lisäksi sijainti oli hirmuisen hyvä, Sapokan vesipuisto oli melkein naapurissa, meren rantaan käveli hetkessä ja keskustakin oli ihan kiven heiton päässä. Aika lailla täydellistä, eikö?

Kun kerrankin oli mahdollisuus pyöriskellä Muusan kanssa kaupunkimaisemissa ja uusissa hajuissa, lenkkeilimmekin melkeimpä jokaisessa välissä. Siinä samalla saimme hyvää ohitustreeniä, kun uusia koiria tuli vastaan melkeimpä joka nurkalla. Yksi Kotkan useammista koirapuistoistakin tuli tutuksi ja vihdoin oli myös helppo käydä kahvilla kävellen (toisin kuin kotona, lähin paikka mistä saa kahvia on noin kymmenen kilometrin päässä).

Kokonaisuudessaan matka oli tosi mukava, ei jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi. Suosittelen Kotkaa ja Villa Lehmusta lämpimästi kaikille koiraihmisille. Ainoa pikkuinen huomautus on, että majoitushuoneisiin täytyy mennä melkoinen määrä rappusia, joten rappukammoisille koirille tämä voi olla hiukan vaikeampi rasti. Meillä rappusissa ei onneksi ole minkäänlaista ongelmaa.

Mikäs siinä, kivaa vaihtelua ja piristystä meidän tavalliseen maalaisarkeen. (:
(Ylimmässä kuvassa Villa Lehmus ulkoapäin, keskimmäisessä Muusa kurkistelee ikkunasta pihamaalle ja alimmassa Sapokan vesipuisto ilta-auringossa.)

kevät,
koirapuisto,
Kotka,
lenkkeily,
lomareissu
tiistai 3. toukokuuta 2011
Keppejä ja kaarroksia
Tuosta viimeisestä postauksesta pääsi ihan unohtumaan agihehkutukset. Nimittäin agin alkeiskurssin viimeinen kerta oli ja meni. Olin siihen kertaan erityisen tyytyväinen ja kerrankin huomasin oikeasti miten paljon me molemmat ollaan kehitytty, vaikka laji onkin vielä kovin uusi ja ollaan tutustuttu siihen vasta ihan vähäsen. Sitä edellinen kerta meiltä oli jäänyt väliin samaan aikaan sattuneen reissun vuoksi, mutta eihän se meidän menoa haitannut. Meille uusi liike, pakkovalssi, sujui melkeimpä alusta asti ongelmitta samoin kuin kaikenlaiset käännökset sun muut. Lopuksi otettiin vielä useampi osainen rata ja ihan äimistyin, kun se tosiaan onnistui ihan leikiten. Otettiin vielä sama uudestaan ja, arvatkaapa miten se meni. No yhtä hyvin tietysti, ilman minkäänlaisia ongelmia. Oi että, kun tuntui hyvältä. Harmi vaan, että se oli viimeinen kerta tuota kurssia, mutta ei tämä laji todellakaan jää tähän. Uudet kurssit odottaa!
Kotona ollaan ahkerasti jatkettu kurssilla aloiteltuja keppejä ja siinäkin ollaan kehitytty todella paljon. Ensin otettiin ihan kahdella kepillä ja kun se sujui, lisättiin toinen keppipari. Nyt ollaan jo päästy useampaan keppipaariin ja edelleen jatketaan. Muusa osaa jo hakeutua kepeille eikä se muutenkaan paljon apuja tarvitse. Hyvä Muusa! (:

maanantai 2. toukokuuta 2011
Ihmeteltävää kerrakseen
Taas on ehtinyt tapahtua jos jonkinlaista. Viime viikonloppuna eksyimme pitkästä aikaa mätsäreihin, Mikkelin Palveluskoirayhdistyksen järjestämiin pitkäperjantain pippaloihin. Viimeisestä kerrasta olikin vierähänyt jo yli puoli vuotta eli olikin jo aika pyörähtää kehässä pelleilemässä. Ennen kehää ja kehän jälkeen Muusa käyttäytyi oikein mallikelpoisesti, mutta kehä meni muusamaisesti ketuilleen. Kaipa se tunnistaa minun jännitykseni. Saimme sen jo tutuksi tulleen sinisen nauhan eikä päästy sijoituksille, mutta kehuja kauniista ulkomuodosta tuli muuten.
Pääsiäisen aikaan tapahtui myös muuta Muusalle jännittävää, nimittäin treeneistä tuttu ihminen tuli sakemanninsa kanssa meille ja siitä sitten lähdettiin lenkille. Oli muuten oikein kiva lenkki, mutta alkumatkasta Muusa halusi ilmeisesti näyttää olevansa hieman itsenäisempää sorttia, ei mikään tavallinen kotikoira. Se viiletti ympäri metsiä ja vain silloin tällöin suvaitsi tulla emäntäänsä vilkaisemaan. Eihän se tavallisesti tuolla lailla.. :D Kun käännyttiin kotia kohti, alkoi äänikin kellossa muuttua. Sitten ehti jo pysyä lähempänä ja näyttää myös taitavansa ihan peruskäskyjä. Joopa joo, noh, lenkki kokonaisuudessaan oli kuitenkin kivaa vaihtelua muuten melko tylsään arkeen. Kotiin tullessakin riitti ihmeteltävää, sillä pihamaalla seisoikin jonkun suomenhevonen. Mietin kuumeisesti kenen se oikein on, ja selvisihän se kun pihalle päästiin. Naapurin rouva oli tullut iltakahville rennon ratsastuslenkin lomassa.
Jopas oli melkoinen pääsiäinen, toivottavasti myös teillä oli paljon puuhaa!
Ps. Vihdoin saimme uuden ulkoasun muutaman pienen mutkan jälkeen, kiitos paljon Roosalle! Vielä muutama ongelma tässä on, mutta mitäs pidätte?
(Kuva mätsäreistä, olemme hiukan miten sattuu ja Muusan kaljuuntunut häntä näkyy erityisesti, mutta koittakaa kestää.)
torstai 21. huhtikuuta 2011
Keväisiä kuulumisia
Kevät on nyt tosiaankin tullut, ihan oikeasti. Melkein kaikki lumet on jo sulaneet pois ja järvikin paljastuu jään alta aina vaan pidemmälle ja pidemmälle. Ensimmäiset perhoset ja hyttysetkin olen nähnyt, tosin noista viimeisistä en kyllä niinkään ilahtunut. Ei pidä myöskään unohtaa niitä ihania mutalammikoita, kuratassuthan on selvä kevään merkki! Noh, onneksi on jo vähän kuivempaa.
Kevään kunniaksi siivosin myös Muusan ulkotarhaa. Pitää vielä myöhemmin siivoilla siellä tarkemmin ja jos sitä kesällä ehtisi vihdoinkin tehdä sen pitkää suunnitellun häkin laajennuksen. Kunnostaminen olisi tosiaan tarpeen eikä se lisätilakaan olisi pahitteeksi.
Meidän kevät on kaiken kaikkiaan ollut melkoisen aktiivinen. Joka torstai käydään hallilla treenailemassa tokon merkeissä ja aloitimme myös lyhyen agilityn abc- kurssin. Agi onkin alkanut melkoisen hyvin ja varsinkin toiseen kertaan olin hyvin tyytyväinen. Kepit muistui heti Muusan mieleen ja putki meni kuin vanhalta konkarilta. Toki niihin, varsinkin keppeihin, tarvitaan vielä paljon harjoitusta, mutta kuitenkin. Lisäksi harjoiteltiin ihan valssia ja takaakiertoa eli twistiä. Jospa tämä meidän agility nyt vihdoin ottaisi tuulta alleen, ainakin Muusa tuntuu nauttivan kovasti vauhdista ja emäntä on hyvin oppimisen haluinen. (:

Oli muuten kiva huomata, että oli tullut yksi lukija lisää! Toivonkin, että jaksatte pysyä menossa mukana, vaikka välillä päivittelyssä on pidempiäkin taukoja. Ja sitten lopuksi vielä, hyvää pääsiäistä kaikille !

maanantai 21. maaliskuuta 2011
Lisämatkustajia ja uusia asuja
Jatkan tuota hiihtolomapostausta vielä kirsunmitan verran.
Olimme kotimatkalla ja itse asiassa jo melkeinpä kotipihassa. Kotitiellä kuitenkin kirmasi kaksi vierasta karvakuonoa ja mehän luonnollisesti pysäytimme auton katsoaksemme löytyykö kaulapannoista puhelinnumeroja tai yleensäkkään nimilaattoja. Kuitenkin heti kun auton ovet aukesi ja me noustiin autosta, olikin kyydissä hops vaan kaksi lisämatkustajaa. Koirat nimittäin hyppäsivät suoraan autoon ja kiipesivät takapenkin matkalaukun päälle. Eipä taas tullut mieleen, että koirat noin mielellään tunkisivat autoon, kun Muusa ei siitä autoilusta niin erityisesti pidä ja oli siinä naurussakin kyllä pidättelemistä. Pannoista ei kuitenkaan lopulta löytynyt omistajien numeroita ja päätimme viedä koirat meidän ulkotarhaan toviksi, siksi aikaa kun isäni soittelisi kyläläisille. Muutaman soiton jälkeen saatiinkin selville karkulaisten omistajat ja pian ne jo haettiinkin kotiin. Siinä oli Muusallekkin pihalla haisteltavaa ja kummasteltavaa, kuka kumma on pyörinyt pihalla ja nyhrännyt tarhassa?

Siinäpä taas muistutus, kuinka tärkeää onkaan se puhelinnumerolla varustettu nimilaatta koiran kaulapannassa, vaikkakin tässä tapauksessa aika pienessä mittakaavassa.
Sitten vielä niistä asuista, mistä ihmeen asuista? Siis, blogiin on melko pian tulossa uusi ulkoasu eli älkää hermostuko väliaikaisista ja ehkä hiukan sekavistakin lookeista. Piankos siitä tulee entistäkin ehompi!

perjantai 18. maaliskuuta 2011
Hiihtolomalla
Noniin noniin, jopas onkin vierähtänyt jo muutama viikko hiihtolomasta. Anteeksi kamalasti, kun tämä postaus on tällä lailla venynyt ja vanunut. Siihen on monia syitä, kuten netin toimimattomuus ja kiireinen aikataulu koulun takia, mutta mitäpäs sitä selittelemään: tässä sitä nyt tulee, tai no kaikki mitä vielä muistan.
Aamulla aikaiseen hypättiin autoon ja huristeltiin ensin kohti Juvan ABC:tä, siellä syötiin aamupalaa ja napattiin muutama lihapulla Muusallekkin mukaan. Siitä sitten pitkä matka Kuopioon, siellä käväistiin kahdessa Mustissa&Mirrissä sekä kahvilla. Ei tarttunut M&M:stä mitään mukaan, eikä löytynyt edes etsimääni hihnaa, pitänee etsiä sopiva jostakin muualta.
Monen tauon ja parin sadan kilometrin päästä vihdoin häämötti lumisten mäkien laet ja piakkoin oltiinkin jo meidän vuokramökkimme pihassa, Tahkolla. Juu, siellä siis vietimme ne muutamat päivät lasketellen ja lenkkeillen. Mökkikylän päärakennuksen pihalla meidät toivotti heti tervetulleeksi varttunut eurasiernarttu Nekku, joka oli hyvinhyvin tietoinen omasta reviiristään sekä ylhäisestä asemastaan. Se ojensi pariin otteeseen Muusaakin, kun tämä liikaa innostui telmimään ja nujuamaan.
Mökissä ainakin riitti tilaa, kahdeksan hengen mökissä oli nimittäin neljä henkeä sekä tietysti kukas muukaan kuin Muusa. Yläkerta oli kokonaan veljeni valtakuntaa ja siltikin mahduttiin vallan mainiosti. Kun laukut oli saatu sisälle, muut lähti kauppaan ja minä jäin mökinvahdiksi koiran kanssa kahdestaan, kääriydyin sohvalle potemaan flunssaa ja lukemaan kirjaa.

Illemmalla äitini oli lähdössä zumbaan ja minun piti lähteä odottamaan muita moottorikelkkasafarilta Tahko Span aulaan. Menin käyttämään Muusan pihalla ennen lähtöä ja ovella pistin jotenkin alitajuisesti merkille alapihalla juoksentelevat kaksi vierasta huskya. En tiedä miksi en ajatellut sitä sen kummemmin, ajattelin kai vaan käyttäväni Muusan pikaisesti pissillä ja kipaisevani takaisin mökkiin. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan, kun silmänräpäyksessä toinen niistä pinkaisi lumivallin takaa, enkä yhtään ehtinyt reagoida, kun se jo kävi Muusan kimppuun. Ei siinä pahemmin aivot raksuttanut enkä kerta kaikkiaan keksinyt muuta kuin tarttua vieraaseen koiraan, että oma koira pääsisi sen kynsistä ja säästyisi vahingoilta. Sehän olisi voinut vaikka minuun käydä kiinni siinä rytäkässä, mutta ei siinä ollut mielessä muuta kuin Muusan turvallisuus. Kiljuin niin kovasti, että äitini riensi pihalle ja sai napattua vieraan kiinni. Muusa luiskahti pannastaan ja juoksi naapurimökin pihalle, mutta kaikeksi onneksi sain sen kuitenkin hetken päästä takaisin pantaan. Toinen koira piti laittaa meidän mökin pesuhuoneeseen siksi aikaa, että Muusa saatiin takaisin sisälle. Loppu hyvin kaikki hyvin, Muusa ei ollut lainkaan säikky tämän jälkeen eikä mitään pahempaa onneksi ehtinyt käydä. Myöhemmin selvisi, että koirat olivat karanneet läheiseltä huskytarhalta, jossa oli myös ilmeisesti katto jostakin syystä romahtanut.
Eipä meidän reissulta ainakaan jännitystä puuttunut, eikä puuttunut myöskään liikuntaa. Päivisin, kun muut olivat laskettelemassa, Muusa pääsi äitini kanssa pitkille lenkeille ja hiihtokeskuksessa oli sille tosiaan monenlaista nähtävää, oli pulkkaa, koiraa, suksea, lautaa, laavun makkaran hajua, lapsia ja vaikka mitä. Siinähän meni ihan maalaiskoiran pää sekaisin.
No, siinäpä niitä. Ei siellä tainnut muuta sen ihmeempää tapahtua. Tai ihmeempää ja ihmeempää, riittihän siinäkin jo ihan tarpeeksi yhdelle lomareissulle. (:
(Kuvissa kymmenvuotias Nekku-neiti sekä se kahdeksan hengen vuokramökki.)

maanantai 28. helmikuuta 2011
Lihashuoltoa
Viime lauantaina Tiina Bång tutustutti meitä ja kahdeksaa muuta koirakkoa lihashuoltoon ja sen tärkeimpiin seikkoihin. Kurssi järjestettiin Musti & Mirri- areenalla, meille jo tutuksi tulleessa paikassa. Alkuun ole jonkin verran teoriaa koiran luustosta, suurimmista ja tärkeimmistä lihaksista sekä nivelistä. Päähän jäikin melkoinen tietopaketti alku- ja loppuverryttelyn tärkeydestä ja syvin lihasten treenaamisesta sekä sitä sun tätä tärkeää asiaa. Kun asiat olivat teorissa selvinneet, koirat käytettiin pikaisesti puskapissillä ja aloitettiin lämmittelemällä muun muassa jalkojen pujottelulla. Myöhemmin koirat pääsivät relaamaan ja nauttimaan venyttelystä. Opimmekin monia helppoja venyttelyliikkeitä sekä jaloille että selälle, poskien ja päänalueen rentouttamista unohtamatta.
Kokonaisuudessaan tuo kolmituntinen hurahti ohi melkoisen nopeasti ja pitääpä myöntää, että emäntäkin viihtyi oikein hyvin. Opin hurjan paljon uutta ja jo ennestään päässä olleita juttuja muistuteltiin paremmin mieliin. Teinkin lupauksen huolestia näistä asioista paremmin ja kiinnittää enemmän huomiota epäkohtiin. Muistakaahan tekin kaikki, kuinka tärkeää se lihashuolto onkaan!

Huomenna käännämme kirsut kohti hiihtolomareissua ja pohjoisempaa Suomea, minnekköhän matka? Se selviää loppuviikosta, kunhan ehdin taas kirjoitella. Pysykääpäs mukana ja vinkatkaa kaverillekkin jos pidätte blogistamme. (: Tietysti myös palautteet, risut ja ruusut ovat tervetulleita, rohkeasti vaan kommentoimaan!
Ps. Tulevina viikkoina on luultavasti myös tiedossa pieni kurkistus meidän tarvikelaatikkoon kuvineen päivineen.

tiistai 18. tammikuuta 2011
Tossutalkoot
Viikonloppuna taivaalla paistoi kuu ja ulkona oli melkoisen valoisaa, joten me päätettiin lähteä koko poppoolla kuutamolenkille läheisen järven jäälle. Kivaa piristystä normaaliin arkeen, suosittelen muillekkin. (:
Yhtenä päivänä keksin väsätä itse Muusalle tossut ulkoiluja varten, jos vaikka vältyttäisiin niiltä ainaisilta lumipaakkutassuilta ja tassupesuilta. Minäpä ahkerana tyttönä kaivoin korista muutaman sukan ja kaapista ompelukoneen. Muutaman kavennuksen ja muokkauksen jälkeen oli kahden ensimmäisen tossun testauksen aika. Heti ensimmäiseksi Muusa pyllähti piehtaroimaan, eikä tossut kestänytkään tassuissa kuin noin viisi sekuntia. No, eihän siinä muuta kuin vielä vähän kaventamaan. Sepä ei kuitenkaan oikein auttanut, mutta sitten keksinkin ommella kuminauhasta ja muutamasta napista kätevän kiinnityssysteemin. Näin tossut kestivätkin jalassa tosi hyvin ja kaiken lisäksi, valumatta! Onni ei kuitenkaan kauaa kestänyt sillä kun seuraavana päivänä lähdin kunnolliselle lenkille jäiseen tihkuun, tossut ne vaan lenteli ja lopulta kyllästyin kokonaan. Nappasin tossut taskuun ja jatkoin matkaan ihan perinteisellä meiningillä. Mitäpäs sitä vanhoja muuttamaan, eläköön lumipaakkutassut ja tassupesut!

torstai 13. tammikuuta 2011
Talvisia kuulumisia
Tämän vuoden alku ei ole meidän osalta ollut kovinkaan aktiivinen. Pihalla ollaan käyty treenaamassa tokoa silloin tällöin ja sisällä muutamia temppuja. Kevään aikana on kuitenkin tulossa kaikenlaista ohjelmaa, ilmoittauduin nimitäin muutamalle yksipäiväiselle kurssille, lyhyelle agilityn alkeiskurssille ja ollaan varalla tokokurssilla. Myöhemmin on vielä mahdollisesti tulossa jonkinlainen koiratanssikurssi, johon olisin myös kiinnostunut osallistumaan jos aikataulut ja muut menevät yksiin. Kaikki nämä on järjestetty lämpimään halliin, joten säästäkään ei tarvitse erityisemmin huolehtia. Kirjoittelen kursseista tarkemmin kun niiden aika koittaa.

Ollaan pari kertaa käyty metsässä lenkillä ja luntahan siellä tosiaan on aika paljon. Sellaisen lenkin jälkeen jaloissa sekä varpaiden välissä on ikäviä, kovia lumipaakkuja. Olen aina pesaissut ja kuivaillut tassut ettei Muusa itse nypi paakkuja irti ja ettei tassut pääsisi tulehtumaan. Myös tassukarvoja pitää aika ajoin siistiä ja tassunpojien karvoja lyhentää.
Kynsien leikkuu ei oikein ikinä ole ollut mitään Muusan mielipuuhaa, mutta viimeaikoina sekin on onnistunut jo melkoisen hyvin. Kyllä se siitä! (;

tiistai 30. marraskuuta 2010
Rakkautta ensi silmäyksellä
Paljon on kaikenlaista ehtinyt tapahtua enkä oikein ole ehtinyt tänne kirjoitella meidän kuulumisia.
Talvikin on jo ehtinyt tulla. Ulkona on niin kylmä, että Muusa on aina pikaisen ulkoilunsa jälkeen pyrkimässä sisälle. Ehkä siihen vaikutti myös se, että hankin ihan ihka uuden pehmoisen koiranpedin ja Muusa tykästyi siihen heti, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. (;
Keksin myöskin, että saisin lisää treenitilaa jos saisin aikaiseksi siivota meidän kellarikerrosta. Siinäpä onkin niin suuri urakka ettei se ole ihan heti hoidettu, mutta onhan sitä hyvä aina jotain tavoitteita olla.
Harjoittelukin on jäänyt vähemmälle koulukiireiden ja ehkä myös juuri tämän sopivan tilan puutteessa. Yksittäisiä koiratanssiliikkeitä ollaan silloin tällöin harjoiteltu, mutta ei mitään sen suurempaa. Jospa sitä joskus vielä olisi kasassa kokonainen koiratanssiohjelma.
Pahoittelen vielä kuvien puutetta, en voi kehua valokuvaustaitojani. Olisi siis mukava jos joku viitsisi ottaa tastä meidän turrikasta muutamia talvikuvia eli jos jollain olisi kiinnostusta niin laitelkaapa viestiä. (:

perjantai 17. syyskuuta 2010
Treenaillen
Taas tällainen aika lyhyt postaus, ei kauheasti ole ehtinyt tapahtua. Tällä viikolla ollaan yritetty treenata oikein hyvin kaiken koulun ja muiden menojen lomassa, varsinkin kun eilisen treenit siirrettiin ensi viikkoon. Seuraaminen ja jäävät alkaa sujua jo paremmin, tai noh.. ainakin kotona. Saa nyt nähdä miten seuraavat treenit menevät. Paikalla makuu ja sivulle tulokin meni hyvin. Välillä vähän leikittiin ja treenailtiin myöskin temppuja. Taaskin onnistunut päivä! (:
perjantai 10. syyskuuta 2010
Ne kiinnostavat pikkukivet
Eilen oli toinen treenikerta. Maassa oli Muusan mielestä kovin kiinnostavia hajuja eikä se vaikuttanut kovin kiinnostuneelta harjoittelusta. Me otettiin jonkin verran seuraamista ja jääviä. Välillä meni vähän paremmin, mutta missäköhän oli viime viikkoinen innostus?
Kotipihalla sitä mentiinkin sen sijaan hienosti ja siellä alkoi jo luonnistua paremmin No se perinteinen "kyllä se kotona osaa". :D Ihan tyytyväinen kuitenkin olin päivään, eihän sitä aina voi onnistua.

torstai 5. elokuuta 2010
Lapinkoiraleiri 2010
Viime perjantaina me lähdettiin kolmen aikoihin iltapäivällä ajelemaan kohti Rautavaaraa ja pysähdyksien sekä melko pitkän matkan jälkeen me oltiin perillä vasta illalla. Metsäkartano ja sen ympäristö oli kyllä hieno, mäntymetsää, hirsirakennuksia sekä pitkä hienohiekkainen uimaranta nuotiopaikkoineen. Kunhan tavarat oli purettu ja uimassa käyty oli iltakävelyn aika, Muusakin lähti mielellään jaloittelemaan ja nuuhkimaan polkuja. Nuotiopaikalla me ajankuluksi treenailtiin vähän temppuja. Illalla kyllä unikin tuli silmään niin ihmisille kuin koirallekkin eikä ihme, olikin aika uuvuttava päivä.
Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen vielä harjailin vähän Muusaa ja me mentiin kehän laidalle nurmikolle istuskelemaan, lapinkoiraerkkari oli siis alkamaisillaan. Aluksi sääkin oli ihan hyvä, mutta jonkin aikaa ennen meidän luokan alkua alkoi sataa kaatamalla ja ihmiset menivät katoksiin ja sateensuojiensa alle. Pian koitti meidän aika mennä kehään ja kun tuomari arvosteli Muusaa, se oli rauhallisesti ja ravasikin aika nätisti.

Tässä arvostelu, tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa:
"Hieman kookas, korkearaajaiselta vaikuttava, hyväluustoinen narttu. Hyvä kallo-osa, hyvät korvat, vaaleat silmät, kevyt kuono. Hyvä ylälinja, oikea asentoinen häntä, hyvä raajarakenne, hyvät etu- ja takaliikkeet. "
AVO-EH AVK4
Meidän kehän jälkeen kuivailin Muusan turkkia ja vielä sen piti jaksaa olla valokuvattavana, Paula Martiskainen kuvasi näyttelyn koiria Lapinkoira- lehteen sekä nettiin. Sen jälkeen se pääsi meidän huoneeseen lepäilemään.
Illalla vielä muut perheenjäsenet lähti ajelemaan kotiin ja me saatiin jakaa koko huone kaksin Muusan kanssa. Siinä vielä käytiin vähän ulkona kävelemässä pihalla ennen unten maille menoa.

Sunnuntaina Lappalaiskoirat ry:n kesäleiri varsinaisesti alkoi, aamulla sai mennä joko jälkiluennolle tai agiryhmään. Me laitettiin tavarat kassiin ja suunnattiin agikentälle, siellä olikin jo muutama koira meidän lisäksi. Me käytiin muutamia hyppyjä ja putkea, jotka meni jopa aika hyvin Muusan agikokemukseen nähden. Myöhemmin oli varsinaiset leirin avajaiset ja kahvit, porukkaa oli kyllä melko paljon ja aika eri ikäisiäkin. Illemmalla oli vielä toinen agiryhmä. Meidän vuoron tullessa huomasinkin, että Muusa ontuu toista etujalkaansa. Me tutkittiin anturoita, kynsia, tassuja ja paineltiin aristaisiko mistään kohtaa, mutta mitään silmiinpistävää ei siinä kentällä löydetty. Sen päivän treenit oli sitten siitä, meidän oli parasta lähteä lepäämään ja tutkimaan jalkoja tarkemmin huoneeseen. Sieltä anturan vierestä löytyikin sitten pieni lovi, joka oli peräisin pienestä kivestä ja siitä oli ihokin vähän rikki. Suihkuttelin jalkaa varsinkin ulkoilun jälkeen haalealla vedellä ettei haavaan olisi mennyt likaa tai roskia.

Aamulla tassu olikin jo paljon parempi eikä Muusa enää ontunutkaan. Päätin lähteä ainakin seurailemaan agia vaikka vähän mietinkin kannattako meidän mennä ollenkaan. Ohjaaja sanoi, että voidaan me voidaan mennä keppejä ja putkea jos tassu näyttää olevan jo parempi, esteet jätimme väliin. Muusa selvästi nautti kun se sai vauhdilla vilahtaa putkeen ja minä sain pinkoa välillä aika lujaakin. Keppeihinkin alkoi jo tulla hieman enemmän vauhtia. Oli ilo nähdä miten paljon Muusa näytti pitävän siitä puuhailusta vaikkakin välillä piti mennä moikkamaan kavereita kentän laidalle. Treenien jälkeen olinkin jo aika naatti, sillä flunssakin oli vaivannut vähän koko leirin ajan. Jätin luennon sekä nuotion välistä kun en kertakaikkiaan jaksanut mennä.

No aamulla oli hiukan parempi ja virkeämpi olo, mutta se tyssäsikin siihen kun junior handler harjoituksissa Muusa innostui pomppimaan ja kävi natustelemaan lahkeita. Päätin jäädä sivulle katselemaan ja harjoittelin vähän nurmikolla, siellä Muusa menikin melkoisen hienosti eikä se pomppinut yhtään. Kummallista, jännitin ehkä itse vähän ja tartutin sitä Muusaan? No kuitenkin, iltapäivällä odottikin leieriolympialaiset. Pururadalle oli järjestetty vaikka minkälaista, makkaransyönti ja -koppauskisaa, tennispallonheittoa koriin, luoksetuloa ym. Yhdessä tehtävässä piti seisoa yhdellä jalalla mahdollisimman pitkään ja koiran piti pysyä vierellä vaikka vähän matkan päässä oli nakkilautanen. Se onnistui meiltä aika hyvin, Muusaa ei kiinnostanut nakit yhtään ja se otti vaan rennosti. Kun viiden minuutin kohdalla piti laittaa silmät kiinni, tulikin emännälle pieniä tasapaino-ongelmia, mutta kuitenkin me selvittiin aika hyvin ja ajaksi tuli vähän päälle 8 minuuttia. Kymmenen minuuttia oli huippuaika ja meille tuli toiseksi paras aika. Tällä kertaa lähdin iltanuotiolle ja otin Muusankin mukaan. Siellä palkittiin olympialaisissa sijoittuneita, me ei erityisemmin sijoituttu, mutta kivaa oli muuten.

Keskiviikkona oli tiedossa viimeinen päivä ja kesäleirinäyttely, ilmoitin meidän vain yhteen luokkaan ja junior handlerin jätin suosiolla väliin. Kehä meni muuten hyvin pieniä pomppimisia lukuunottamatta. Toiseksihan me sitten tultiin ja oikein tyytyväinen olin. Teri ja Julia pokasi ykköspalkinnon, onnea vielä sinne. Ennen kotiinlähtöä me käytiin vielä uimassa, tai oikeastaan Muusa kävi ja sukelsi sen jälkeen rantahietikkoon. Ah ihanaa, minkä näköinen se sen jälkeen oli. (: Lopuksi oli vielä päätöskahvit ja sitten olikin jo kotimatkan aika.
Kiva leiri oli kokonaisuudessaan flunssasta ja pienestä tassuvaivasta huolimatta, ehkä ensi vuonna uudestaan, silloin Kotkan suuntaan. (; Kiinnostaisi kovasti agin alkeiskurssi, MAH:hiin mielisin, mutta sielläpä taitaa olla alkeiskurssi juuri menossa?
Kiitos vielä kuvista Hennalle.

lauantai 3. heinäkuuta 2010
Kesä ja kärpäset
Nyt on taas vierähtänyt jonkin aikaa, etten ole oikein ehtinyt kirjoitella. Juhannusta me vietettiin Keski-Suomen mummolassa ja koirakin oli tietysti mukana. Aurinko paistoi melkeimpä joka päivä ja välillä oli jopa vähän liian kuuma. Sempä takia juuri yksi kaunis päivä Muusa oli kaivanut itselleen syvän kuopan mummin kukkapenkkiin, kun siellä mukavasti kasvit varjostivat ja multainen maa oli viileä. No mikäs siinä, mummi sanoi vain, että ihan hyvä kun kukatkin tuulettuu siinä samalla. :D Käärmeitä ei onneksi sattunut kenenkään kohdalle, vaikka siellä niitä on joskus nähty paljonkin. Me käytiin myös kylässä yhden äidin tutun luona. Siellä oli kaksi vielä melko nuorta lampaan alkua ja koira meni tosi innokkaasti katsomaan niitä, mutta ääni muuttui kellossa heti kun molemmat lampaat tuli nuuhkimaan ja toinen vähän puskikin. Eipä siinä pahemmin käynyt, Muusa oli vaan aika hämillään, mutta siltikin vielä tosi kiinnostunut

Muusa pääsi myöskin taas tutustumaan kerrostaloelämään, hisseihin ja loputtomiin portaisiin kun me vielä käytiin mummin kaupunkiasunnossa. Se asettui heti taloksi eikä olisi sieltä ihan heti halunnut lähteä.
Eilen kävin Mustin & Mirrin pihamarkkinoilla. Tuotetarjouksissa ei oikeastaan ollut mitään meille sopivaa, mutta jumituin taas kerran sinne panta- ja hihna hyllyille. "Ai kun kiva panta. Muusahan tarvitsikin uuden hihnan. Ottaisinkohan tämän vai tuon?" Siellä menikin loppujen lopuksi melko kauan kun valikoin näyttelyhihnoja, pantoja ja nahkahihnoja. Sieltä tarttui mukaan näyttelyketju, joka sopii entisen lyhyen näyttelyhihnan kanssa ja Hurtan pyöreä 180 cm:nen nahkatalutin.

Tänään me käytiin Pertunmaalla mätsäreissä. Siinä oli ihan mukavasti aikaa ennen kehän alkua ja Muusakin osasi ihan kunnolla rentoutua kun pääsi varjoon makaamaan. Parikehässä meidän kanssa oli sellainen iso puudeli, joka tuli niin lujaa meidän takana, että se oli melkein Muusan hännässä kiinni. Sepä olikin tämän meidän neidin mielestä niin kovin kiinnostavaa, että pitihän sitä vähän vilkuilla taakseen. Edestakaisin juoksut ja seisomiset meni tosi kivasti, mutta ei se meille tuonut kuitenkaan sitä punaista nauhaa kuten arvata saattoi. Siitä sitten jouduttiin heti sinisten kehään ja tultiin toisiksi. Monirotuinen Kukka voitti, kolmanneksi taisi tulla labbis ja neljänneksi toinen lapinkoira. Eli siis oltiin sinisten kakkosia. Ruusukkeita tai pokaaleita ei sieltä saatu, mutta palkintopussista löytyi erilaisia puruluita, koiran tennispallo ja sellainen vinkulelu, joka oli kyllä ehdottomasti Muusan suosikki. Siinä kotimatkalla käytiin vielä kahlailemassa Hietasen uimarannalla. Hyvä reissu taas kerran.

Blogi jää nyt pienoiselle kesätauolle, mutta kunhan taas ehdin niin tulen kirjoittelemaan eli muistakaapa seurailla !

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)