tiistai 23. kesäkuuta 2009

Lenkkeilyä

On jäänyt vähän vähiin tämä kirjoitteleminen, kun kesä tuli niin vauhdilla. Noo, nyt kuitenkin sain aikaiseksi. Iltapäivällä sain idean, että voisin opettaa Muusalle jotain uutta kun oli niin hyvä ilmakin. Mietinpä vähän ja ajattelin opettaa sellaisen vähän turhanpäiväisen tempun, ryömimisen. Neidillä vain oli niin paljon virtaa, etteipä siitä oikein tullut mitään, joten pakkasin äidinkin polkupyörän kyytiin ja suuntasimme lenkille. Kertyihän niitä kilometrejä.. ja tunteja kun kiersimme järven ympäri pitkin metsiä itikoiden saattelemana.

Pystyttelimme eilen teltan pihalle tuulettumaan koiraleiriä varten. Muusan ensimmäinen leiri.. toivonpa, ettei koko leiripoppoo häiriinny tästä hinkuvasta ja vinkuvasta karvaotuksesta.

Nyt kyllä kutittelee vatsaa, nimittäin jännityksen perhoset. Ilmoitin Muusan ensimmäisiin virallisiin näyttelyihin. Niihin on vielä kuukauden päivät aikaa, mutta se tulee ennen kuin ehdin edes huomata ja sitten juoksen hiki hatussa kehää ympäri.. hmm.. no ehkä se siitä. Nyt on kuitenkin edessä viikonloppu mummolassa. Aamulla olisi pakattava kimpsut sekä kampsut ja tiputella väsymys sitten matkalle. Jyväskylässä pidetään paussi koirapuistossa ja päästetään Muusa leikkimään muiden karviaisten kanssa.

Ainiin, suunnitelmissa hellepäivänä koiraneitosen pesu. Jatkuisipa lämpöiset ilmat vielä ensi viikolla ja seuraavallakin...

6 kommenttia:

  1. Moi!
    Mukavaa kun Muusallakin on oma blogi. :) Jos haluat, voit vierailla myös Frendan blogissa: www.frenda-anna.blogspot.com

    T. Anna

    VastaaPoista
  2. Mihin näyttelyihin ootte muuten muusan kanssa menossa??

    VastaaPoista
  3. Sen saa kun käyttää tätä html koodia: Linkin nimi Laitat siihen vaan osotteen ja sit linkin nimen :)

    VastaaPoista
  4. hups se tuli tolleen linkkinä siihen :D No se on toi ylin koodi: http://kotisivuapu.suntuubi.com/?cat=550

    VastaaPoista
  5. Me harrastetaan sitä koiratanssia ihan kotona. :) ei kyllä kauheesti olla harjoteltu kun Frenda ei vielä osaa kaikkia liikkeitä, kun se on vasta reilu 5kk. Jalkojen välistä pujottelua harjotellaan. Ois kyl hauskaa jos täällä lähellä järjestettäs koiratanssikursseja, mut ei varmaan oo.. Pitää netistä ettiä joku päivä.

    Me mennään muuten Heinolan pentunäyttelyihin. Hui kauhee kun en oo Frendan kaa enkä kyl itekkään ollu missään virallisissa näyttelyissä, saati sitten mätsäreissä yhessä, niin menee kuitenkin surkeesti. Jännitän niin kauheesti aina :)

    VastaaPoista
  6. Hei, mihis näyttelyihin ootte menossa? Mikkelin KV:eenko?

    VastaaPoista